torstai 31. toukokuuta 2012

Lime-valkosuklaamuffinit

Viimeinen työpäiväni täällä Tartossa on ohi. Niin kuin paikallisiin tapoihin kuuluu, vein työpaikalle vähän läksiäistarjoiluja. Leivoin aamulla lime-valkosuklaamuffineja, jotka osoittautuivat erittäin maukkaiksi. Taikinan koostumus on juuri sopivan kuohkea ja mehevä. Lime raikastaa ihanasti valkosuklaista makua! (Nyt jo entiset) kollegat vaativat reseptiä, joten täältähän pukkaa!

Resepti ei ole omani, vaan täältä napattu ja hieman sovellettu. Jätin mm. reseptistä pois kookoshiutaleet, sillä harvinaisen moni ei tykkää kookoksesta yhtään (enkä kyllä viitsinyt vain tätä varten kookoshiutaleita muutenkaan ostaa). Kookoshiutaleiden asemesta koristelin muffinit valkosuklaalla, johon sekoitin vähän limen kuoriraastetta. Nappivalinta! Sain muuten taikinasta 16 (mielestäni isoa) muffinia, vaikka vähensinkin voin ja suklaan määrän puoleen.



Lime-valkosuklaamuffinit (16 kpl)

Taikina:

100 g voita
3 dl sokeria
2 limeä
2 munaa
2 dl maitoa
6½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
100 g valkosuklaata


  • Raasta kahden limen kuori ja purista mehu lasiin. 
  • Vatkaa voi, sokeri ja kuoriraaste kuohkeaksi.
  • Lisää joukkoon munat, maito ja limemehu.
  • Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne seokseen. Sekoita sileäksi taikinaksi.
  • Rouhi (tai paloittele) valkosuklaa ja sekoita taikinan joukkoon. (Itse sekoitin taikinan joukkoon rouhittua valkosuklaata ehkä puolet, loput valkosuklaat pilkoin pienemmiksi paloiksi ja upotin paloja jokaiseen vuokaan taikinan sisään.)
  • Lusikoi (tukevat) muffinivuoat melkein täyteen ja paista muffineja 180 asteessa uunin keskitasolla noin puoli tuntia.


Koristelu:

80 g valkosuklaata
1 tl voita
½ lime

  • Raasta limen kuori. 
  • Sulata valkosuklaa ja voinokare vesihauteessa. Sekoita joukkoon kuoriraaste. 
  • Levitä kuorrute heti lämpimänä (= notkeana) muffinien päälle. 
--

Vinkki nro 1: Jos muffinivuoat ovat kovin heppoisia (Mutta niin söpöjä!), niin pistä muffinit söpöissä muffinivuoissa Brunon tukevien amerikanmuffinivuokien sisälle. Vaihtoehtoisesti muffinit voi tietenkin paistaa (papereineen) ihan sellaisissa oikeissa kunnollisissa kestovuoissa.




Vinkki nro 2: Kun olin kaikkien hankaluuksien (Älkää kysykö.) kautta saanut muffinit uunista ulos muffinien näköisinä, ongelmaksi muodostui leipomusten kuljettaminen työpaikalle pilaamatta niitä totaalisesti. Hetken pähkäiltyäni keksin laittaa (tukivuokina käytetyt) amerikanmuffinivuoat muffinien kansiksi. Kansitetut muffinit pystyi pinoamaan pieniin pakastepusseihin, joten tilaakin säästyi! Niksipirkka-ainesta havaittavissa, ohoi!


P.S. Miksei ole olemassa limevalkosuklaata?

torstai 24. toukokuuta 2012

Mustan pitsin päivä

Ei täällä lahden takana tule käsitöitä tehtyä, se on huomattu. Aloin neuloa joskus helmikuussa, se jäi kesken. Aloin virkata maaliskuussa, se jäi kesken. Aloin ommella huhtikuussa, se jäi kesken. Olen sentään pari reikää parsinut neuleesta ja muutaman napin ommellut takaisin paikalleen. Siinäpä se.

Eilen illalla elokuvaa telkkarista katsellessani tuunasin kuitenkin yhden vanhan topin asteen verran mielenkiintoisemmaksi kuin mitä se oli. Mustaa perustoppia ei ole tullut juurikaan käytettyä, kaksi vuotta sitten sen New Yorkerista ostin muutamalla eurolla (tai siis Viron kruunuilla) muka tarpeeseen.

Ompelin kädensuihin pitsinauhaa, jonka ostin 70 sentillä paikallisesta kangaskaupasta. Ei muuta. En edes silittänyt, vaikka olisi kyllä pitänyt. Suurin saavutukseni käsityörintamalla Viron rajojen sisäpuolella, valleraa!





Pits ei muuten tarkoita viron kielellä vain pitsiä. Se on myös snapsi, tujaus tai ryyppy. Ettäs tiedätte.

lauantai 19. toukokuuta 2012

suomalainen suutari vs. virolainen suutari 0-1

Suomalaisen suutarin mukaan tuhoontuomitut lempisaappaat saivat tekohengitystä virolaiselta mestarisuutarilta kahdeksan (8!) euron korvausta vastaan. Käsityötaidot ja vanhan pelastaminen, juhuu! Virolainen suutari vei nyt suomalaista kuus-nolla. (En silti väitä, etteikö suomalainenkin suutari osaisi, ei vain kuulemma rahallisesti olisi kannattanut.)

Kolme ja puoli vuotta sitten kaaduin kyseisillä saappailla mustan jään peittämällä suojatiellä tehden tyylikkään polviliu'un. Farkut rikki ja uusien saappaiden kärki auki. Ei kannattanut juosta bussiin. Vallattomasti nauravan kärjen sisäpuolelle pantiin nahkapaikka ja pohjaa pidennettiin kärjen suojaksi. Käytössä tikkejä ei edes huomaa, mutta vaikka huomaisikin, niin arvethan kertovat vain yhteisestä ihanasta taipaleestamme. Ja hei, nyt ei enää hiekka rahise varpaissa!