Stop!

Toisinaan tulee aina tehtyä juttuja lahjaksi ihan tilauksestakin. Äitini pyysi minua tekemään kankaisen ovenpysäyttimen makuuhuoneensa oven ja lasisen liukuoven väliin, jottei välioven kahva pääse pamahtamaan lasista läpi. Tarkoitus oli tehdä pysäytin äidilleni jo syntymäpäivälahjaksi, mutta kiireiden takia ompelu siirtyi tälle viikolle. Olkoon tuo sitten äitienpäivälahja!

Raitakankaan ostin viikonloppuna Ikeasta. Äiti sai ihan itse kuosin valita, minun tehtäväkseni jäi kuitenkin kaikki muu. Tein ensin tuollaisen tetraedrin muotoisen sisäpussin kierrätetystä lakanakankaasta, jonka vuorasin levyvanulla. Pussin täytin koristehiekalla, joka ei ole vuosiin nähnyt päivänvaloa ja joka oli jo saanut siirtotuomion kellarivarastoon. Vääränvärisen koristehiekan hyötykäyttöä parhaimmillaan. Ei tarvinnut lähteä öiselle hiekkolaatikkolapioinnille kommandopipo päässä.

Saumat ompelin ompelukoneella, vain alasauman jätin auki, jotta sain sisäpussin täytteineen ujutettua raitaiseen ulkokuoreensa. Viimeisen sauman suljin piilotikein Suomi-Ranska-matsia katsellessani. 

Ovistopparista tuli juuri sellainen kuin suunnittelinkin. Tai noh, ensin ajattelin tehdä pyramidin muotoisen stopparin (siis että alaosa olisi neliö), mutta päädyinkin lopulta siihen tulokseen, että alakappalekin on parempi kolmion muotoisena. 

Raitakangas on ihanan pirtsakka näin kesäisinä päivinä. Kustannuksia koitui yhteensä ehkä viitisenkymmentä senttiä, sillä kaikki muu paitsi raitakangas lojui jo omassa käsityövarastossa odottaen vuoroaan päästä osaksi jotain näin kivaa.

Maalari maalas ikkunaa telalla ja piimällä

Äitini ei uskonut sitä, minä en tahtonut uskoa sitä, mutta niin se vain on. Jo aiemmin täällä blogissakin pohdin, miten toteuttaa ulko-oveni lasien eteen näkösuoja. Vastauksena oli jääkaapissani saaristolaisleipää varten ostettu piimä. Ei leivottu leipää ei, sen sijaan nappasin minitelan askartelusopestani ja painelin piimäkulhon kanssa eteiseen.

Ikkunan tuunaus vei hurjat viisi minuuttia sunnuntaistani. Ensin mietin, että härskiintyykö tuo piimä ikkunassa. Sitten mietin, että peittääköhän tuo piimähuurre mitään. Turhaan kulutin aivonystyjäni moiseen, hyvin peittää ja ei haise niin yhtikäs miltään! Ongelmana on nyt pikemminkin se, että en näe, kuka oveen kolkuttaa. Saattaapi olla, että vielä pesaisen piimät pois, taiteilen jonkinlaisia kuvioita ikkunaan ja jätän johonkin nurkkaan pienen "ovisilmän". Piimällähän on perinteisesti maalattu joulumaisemia akkunaan, nyt vain ei ole lasiin kuvattuna lumihankia. Halpaa maitopiimälasia, sano!

Hyvästi ulkopuolisten uteliaat katseet, tervetuloa luonnonvalo!

(Oli niin kiire ottamaan kuvia, etten ehtinyt edes popoja pistää ojennukseen. Kuraiset saappaat osoittavat teille, kuinka ahkerasti olen kykkinyt kasvimaalla viikonloppuna.)

Katse puutarhaan päin!

Olin naapureiden kanssa grillaamassa taloyhtiön puutarhassa, kun pihaan kurvasi naapurini ystävä Päivi Lehtonen perheineen. Päivin takakontista sain ostaa näin vapunpäivän kunniaksi uunituoreen Kotipuutarhan keittokirjan.



Ja siinäpä vasta on keittokirja! Opuksessa yhdistyy luonnonläheisyys, käytännöllisyys, kauneus ja herkullisuus, mitä muuta keittokirjalta voi haluta? Reseptit on jaoteltu vuodenaikojen mukaan keväästä alkaen. Mikä parasta, kirjaa lukee kuin vuoden koukuttavinta romaania.



Päivi Lehtonen on alkujaan ekologian alalta väitellyt biologi, joka on sittemmin opiskellut ravintolakokiksi. Biologitaustan ansiosta keittokirjassa on myös vankkaa tietoa puutarhan kasveista. Tiesitkö esimerkiksi jauhosavikan runsaasta oksaalipitoisuudesta tai pihatähtimön ravinteikkuudesta? Ai etkö? No en mäkään ennen tätä kirjaa.

Resepteissä hyödynnetään pääasiassa puutarhan "rikkakasveja", villiyrttejä ja runsassatoisten puiden ja pensaiden antimia. Kirja suorastaan pursuaa ideoita - aion juosta sakset ojossa puutarhaan heti kun nokkoset ja vuohenputket putkahtavat maasta, jotta pääsen pikimmiten panemaan vuohenputki-nokkossimaa. Kesemmällä voi sitten tehdä valoisten iltojen ratoksi raparperimojitoa.

Kirjan kuvat ovat Jani Kosken ottamia - ahh, niin kauniita nekin. Kirjaa voi nyt ostaa melkeinpä kaikista kirjakaupoista, esimerkiksi täältä tai täältä.

Pyöränkumikampanja!

Hoi kaikki pyöräilevät kierrättäjäystävät! Nouseva Myrsky on nostattanut taas uuden kierrätyskampanjan, jonka on tarkoitus herättää keskustelua jättäiden uusiokäytöstä ja kierrätyksestä yleensä. Nousevan Myrskyn Liisa valmistaa rikkoutuneista pyöränkumeista aivan ihania koruja - niin korviksia, rannekoruja kuin kaulakorujakin. 

Älä siis heitä rikkoutuneita pyöränkumeja roskiin, vaan lähetä ne Luvialle uusiokäytettäväksi. Liisa on luvannut muistaa jokaista kampanjaan osallistuvaa yllätyksellä. Itse sain taannoin lahjaksi Lakupilli-korvakorut. Voin kertoa, että näitä on käytetty paljon. Ja näiden ansiosta olen saanut hoilata kierrätyksen ja uusiokäytön ilosanomaa!

Tie eteiseen vie

Kiire on ystävä, kiire on vihollinen. Tykkään siitä, että kalenterissa on paljon täytettä, mutta rajansa kaikella. "Uusi" koti on edelleen aivan täydellisen kesken, eikä aika energiasta puhumattakaan riitä sisustus- tai ompelupuuhiin.

Siksi pyydänkin teiltä apua. Minkälaiset verhot ompelen ulkooveen? Haluan saada näköesteen rappuun, mutta toisaalta olisi ihanaa, että rapusta tulvisi luonnonvaloa eteiseen. Jotain ohutta ja valoa läpäisevää kangasta? Peittävää ja graafista? Vaaleaa? Tummaa? Kuvioita vai ei? Entä malli? Juuri ja juuri ikkunan peittävä malli? Seinään verhotankoon kiinnitettävä koko oven peittävä malli? Laskosverho? Yksi-, kaksi- vai kolmiosaiset verhot? En osaa päättää.

Alkuperäiset verhot olivat kolmiosaiset. Sinänsä kätevä malli, että sieltä välistä oli näppärä kurkata, kuka oveen kolkuttaa. Materiaalivalinta ja toteutus noin muutenkaan ei oikein miellyttänyt silmääni, joten vaihtoon lähtivät. No rikkikin ne olivat.

 Tämä eteisen lamppu on kirpparilta haalittu väliaikaisratkaisu edelliseen kämppään. Toisaalta ihan kiva, mutta toisaalta haluaisin jonkin erityisen hienon valaisimen vieraat vastaanottavaan huoneeseen.

Mattohankintaa rajoittaa se, että ovi on niin matalalla, että se ei mahdu aukeamaan kunnolla, jos matto yltää tuohon väliovelle asti. Pitäisi löytää siis sellainen matto, joka mahtuisi tuohon ulko-oven eteen, mutta olisi tarpeeksi iso, ettei tarvitse jäädä heti ovensuuhun kenkiä riisumaan.

Ovessa roikkuu kiinalaiselta opiskelijalta saamani onnenamuletti. Onkohan sekin tarkkaan määrätty, mihin moinen kuuluisi sijoittaa? Kaunis se ainakin on.

Naulakko-, vaatetanko- tai hattuhyllyratkaisu on myös täysin avoinna. Haluan ehdottomasti tangon, johon takit voi ripustaa henkareille. Hattuhylly olisi kätevä, niin kaikki pipot ja huivit eivät olisi koreissa lattialla. Kenkätelinekin olisi kätevä. Vaatesäilytysratkaisulle on tuolla oven vieressä metrin levyinen aukko, ja suurin osa löytämistäni (kivoista) hattuhylly- ja vaatetankosysteemeistä on korkeintaan 80 senttiä leveitä. Tietenkin haluaisin hyödyntää koko tilan, sillä eteinen ei ole muutoin järin suuri.

Takaisin verhoihin. Tällä hetkellä ikkunaa peittää Finlaysonin Coronna-kangas. Kangas, ei verhot. Ompelin siskolle kyseisestä kankaasta verhot, jämäpala oli juuri sopivan kokoinen tuohon ikkunaan. Kangas on pingotettu vaijerien väliin ja kiinnitetty hakaneuloilla. Oikein kätevä väliaikaisratkaisu (jonka pelkään jäävän pysyväksi ratkaisuksi paremman puutteessa).

Oisko vinkkejä?

Huhuu!

Helmikuussa siskonpoikani täytti ensimmäisen ikävuotensa. Samana viikonloppuna juhlittiin myös 80-vuotiasta isoisääni. Perheessäni ei ole tapana turhia jäykistellä, joten tarjoilujen esillepanoa mietittiin pilke silmäkulmassa.

Isoäitini lempeiden sanojen mukaan isoisänikin on vähän pöllö, joten pöllökakku ja pöllökuppikakut pääsivät yhteissynttäreiden juhlapöytään. Pinterestissä seikkaillessani olin törmännyt joskus jo muinoin esim. näihin pöllökoristeltuihin kukkikakkuihin, joista sain sitten idean omiini. Tekemäni kuppikakut ovat todellisuudessa ihan tavallisia miniporkkanakakkuja perinteisen tuorejuustokuorrutteen kera. Porkkanakakkureseptejä on internet pullollaan. Tämä näyttäisi vastaavan aika pitkälti omaa reseptiäni.

Näiden kuppikakkujen juju oli koristeluissa. Ostimme paketin Domino-keksejä ja pussin M&M-suklaarakeita. Domino-keksien täytteellisistä puolikkaista asettelin kuppikakkujen päälle "silmämunat" ja M&M-suklaarakeista niiden päälle pupillit. Oranssit M&M-rakeet sopivat juuri passelisti pöllön nokaksi!

Isoäitini oli tehnyt pakastimeen valmiiksi suklaahyydykekakun, jonka sitten koristelin saman pöllöteeman mukaisesti. Oksat tein vesihauteessa sulatetusta tummasta suklaasta pikkulusikalla valuttaen. Koska kakku oli käynyt jo pakastimessa hyytymässä, jähmettyi suklaa kakun pintaan hyvinkin nopeasti. Sulalla suklaalla liimasin myös Digestive-keksit kakun pintaan ja niiden päälle sitten pöllöille silmät ja nokat.

Lahjaksi yksivuotias sai muun muassa tekemäni unilorupussin. Lorut ovat kaikki uniaiheisia, ideana on, että siskonpoika saa illalla poimia pussista yhden lorun, joka sitten luetaan sängyssä. Lorukorttien toisella puolella on ClipArtista napattuja kuvia (ei tekijänoikeuksia). Tulostin kuvat ja lorut valokuvapaperille, leikkasin viivoja pitkin ja liimasin kuvat ja lorut sopivan kokoisille kartonginpaloille. Lopuksi asettelin kortit laminointiarkin sisään ja laminoin lorukortteja kokonaisen arkin kerrallaan. Laminoidusta arkista leikkelin sitten valmiita lorukortteja. Laminoitujen korttien nurkkia kannattaa vähän pyöristää, jottei niitä käsittelevät pikku kätöset vahingoitu.

Itse pussia koristaa uinuva pöllö. Pöllön aplikoin isoäidin vanhoista (pehmeistä!) rikkoutuneista lakanoista ommellun pussukan toiselle puolelle. Kaikki käytetyt kankaat olivat kierrätettyjä.

Toiselle puolelle tikkasin ompelukoneella tekstin "unilorupussi". Käsin kirjailemalla olisi varmasti tullut hienompi, mutta aika ei olisi mitenkään moiseen riittänyt, joten oli tyytyminen pikakirjailuun. Ei pöllömpi tämäkään versio.

Makoisia unia!

Saanko esitellä: värikäs herra Aasi.

Voisiko Meksiko-teemaisia bileitä kutsua Meksiko-teemaisiksi bileiksi, jos ohjelmanumerona ei olisi piñataa? Fiestan ikioma maskotti, värikäs herra Aasi.

Kiireisen viikon keskellä päätin ottaa omaa aikaa ja väkertää tupareitani varten piñatan. Keittiön pöydällä lojui sopivasti juuri asennetun netin jäljiltä tyhjä reitittimen pahviloota, komerosta löysin seinäkellon paketin, remontin jäljiltä oli jäänyt sopivasti vahvaa maalarinteippiä ja Tigerista löytyi kreppipaperia naurettavan halvalla. Ja eiku saksimaan ja teippailemaan!

Vaikka olenkin joittenkin (lue: monien) asioitten suhteen kovinkin tarkka, tällaisissa askarteluissa luovuus voittaa ja kaikenlainen mittailu ja kaavojen piirtely jää taka-alalle. Siinäkin mielessä siis juuri oikeanlaista vastapainoa ajattelutyölle. Ja voi tietäisittepä, kuinka nauroin ääneen tätä näpertäessäni!

Mittasuhteet tuli päätettyä laatikkojen koon perusteella. Passelin kokoinen kuitenkin piñatasta tuli ihan noin mututuntumalla. Muistuttaa lähinnä koiraa, tiedän. Tai ehkä lyhytkaulaista laamaa?

Päällystin pahvilaatikot oranssilla tulostuspaperilla, jottei kreppipaperien raoista sitten paistanut kirkkaanvalkoinen aasinmaha. Myös jalkapohjat ja maha vuorattiin paperilla.

 Tigerin kreppipaperipaketti maksoi euron, joten kalliiksi tämä askartelu ei tullut. Yhdessä paketissa oli seitsemän eriväristä arkkia (A3) kreppipaperia. Taittelin arkit pituussuunnassa neljään osaan ja leikkasin paperista taitokset auki.

Pidin paperisuirut yhdessä nipussa ja leikkelin niihin hapsuja. Hapsujen leveyskään ei ollut niin justiinsa, puolesta sentistä senttiin taisivat kuitenkin kaikki olla leveydeltään. Pääasia, ettei tule saksittua hapsuja irti, vaan hapsut pysyy yhtenä nauhana.

Hapsujen liimaamisen aloitin aasin jaloista ja etenin kerros kerrokselta ja väri väriltä kohti päätä. Selkämyksen hapsut voi varmasti toteuttaa monellakin tavalla, itse kiersin aasinselän päällekin kreppipaperisuikaleita.

Yksi tärkeä asia on muistettava: karkeille pitää jättää tarpeeksi iso täyttöaukko, joka on helppo peittää. Jätin siis pahviin läpän, jonka täytön jälkeen liimasin umpeen. Kuvasta voitte yrittää päätellä, mitä kautta karkit joutuivat tämän aasin mahaan.

Tarvitseehan aasilla olla silmätkin, joten leikkasin siitä samaisesta valkoisesta pahvilootasta pyöreät silmämunat ja liimasin niihin mustasta kontaktimuovista pupillit. Suitset tämä aasi sai mustasta pitsinauhasta, jonka keräsin kyllä fiestan jälkeen takaisin talteen.

Koska kyseessä oli kuitenkin suomalaiset pidot, aasi selätettiin hyvin justiinamaisesti kaulimen voimin. Vaihtoehtona olisi ollut piirakkapuikula. Siinä tuoksinnassa silmät lenteli ja kaula katkesi hyvin tarantinomaisesti. (Nyt on hyvä hetki muistella, mitä kautta karkit meni aasiin sisälle.) Karkit putoilivat aasin mahasta sitten pienen ravistelun jälkeen lattialle vieraiden poimittaviksi.

 Sen verran tukevaa tekoa tuo piñata on, että kyllä se vielä muutamat fiestat kestäisi. Kellään tarvetta?