keskiviikko 19. elokuuta 2015

Batman vs. Superman

Näin muuton alla tulee vastaan kaikenlaista, esimerkiksi Batman- ja Superman-essuja varten askarrellut sapluunat. Sapluunoista juolahti mieleeni, että täällä blogissa essut eivät olekaan vielä vilahtaneet!

Kuva on luokattoman huono, mutta kaikkea ei voi saada. Ei edes auringonvaloa keskellä talvea eikä parempaa kuvauspaikkaa vuosia vanhaan huonolla kameralla otettuun kuvaan. Idea kuvasta kuitenkin selvinnee: ompelin mustan ja sinisen essun noin mututuntumalla mallaillen (se essun kaavakin taisi muuten jossain laatikossa pyöriä edelleen), minkä jälkeen painoin sapluunojen avulla Batman- ja Superman-logot essujen miehustaan. Muutama ohut kerros kutakin väriä vaadittiin peittävän lopputuloksen saamiseksi. 


Essut annoin kokkailusta pitäville supersankariystävilleni häälahjaksi tammikuussa 2011. En ole tullut kysyneeksi, kumpi essu on kummankin lemppari, mutta muistan nähneeni Superman-essun ystäväni miehen päällä jonakin männävuosien Ravintolapäivänä Turun Seikkailupuiston vohvelikahvilassaan. 

Jos omasta ystäväpiiristäsi löytyy oman keittiönsä supersankareita, niin nappaapa idea talteen!

3 kommenttia:

  1. Hei, oletko lopettanut bloggaamisen? Löysin blogisi keväällä ja tykästyin kovasti. Siunulla on hauskoja ja hienoja ideoita ja vaikutat olevan tosi taitava. Onko uusia päivityksiä vielä luvassa? Terv. Outi

    VastaaPoista
  2. Hei Outi! En ole lopettanut bloggausta, mutta kieltämättä turhan pitkä tauko on tässä ehtinyt olla. Paljon blogattavaa olisi, aikaa liian vähän. Ja kiitos kehuista, lämmittää kovasti mieltä! Hyvin pian, minä lupaan, hyvin pian postaan yhtä sun toista!

    VastaaPoista

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?