torstai 12. huhtikuuta 2012

Ihme ja kummi

Kuukauden tauon jälkeen löytyy tännekin taas jotain päivitettävää. Perheemme on tänä aikana käynyt läpi jos jonkinmoisia myllerryksiä, mutta ihanana ja ihmeellisenä asiana arkeamme piristää pikkuisen siskonpoikani ensimmäiset hymyt ja jokellukset.

Kotikotona kuulin harmikseni, että äitini neuloma kaunis valkoinen kastemekko (jossa sisaruskatraamme lapset on kaikki kastettu), oli kokenut parinkymmenen pukupussivuoden aikana lievää kellertymistä. Valkaisuyritysten jälkeen mekko oli lähempänä harmaata kuin valkoista, joten tämä täti tarttui tuumasta toimeen ja ryhtyi ompelemaan sukuun uutta kastemekkoa.

Etsiskelin äidin vanhoista käsityölehdistä kastemekkojen kaavoja, mutta ne kaikki röyhelöt, puhvihihat ja rypytykset olivat vähän turhan ysärejä 2010-luvun poikavauvalle. Paria kaavaa yhdistelemällä sain lopulta aikaiseksi mallikappaleen mekon yläosasta, jota pirteän pikkuveijarinkin päälle sitten sovitettiin.




Äitini ehdotti morsiusmekkonsa helmaosan hyödyntämistä kastemekkomateriaalina. Morsiusmekkokankaan ympärille kokosin sitten mammani tekemistä pitsilakanoista vuoritetun yläosan ja pitsikoristeet vyötärölle. Helmaosan vuorina käytin vanhan kastemekon vuoria. Ideat kehittyivät koko ajan tekemisen lomassa.




Pari päivää mekon ompelemiseen kaiken kaikkiaan sain kulumaan. Äiti auttoi kiltisti materiaalien purkutöissä. Pitsikoristeiden käsin ompeleminen oli muuten melkoisen aikaavievää puuhaa! Selittämättömästä syystä valmiista kastemekosta ei valitettavasti ole yhtään kunnollista kuvaa, mutta sentään löytyi kuva nauravasta kummitädistä hymyileväinen kummipoika sylissään. (Tyyppi paljasti ristinmerkkien jälkeen komeimman ienhymynsä ikinä!)



Sanokaa mun sanoneen, mutta sylikummina oleminen käy urheilusuorituksesta. Hauistreeniä pääsiäispäivänä kastepöydän ääressä. No mutta, näihin kuviin ja tunnelmiin: onnellinen nimellinen valmis kastemekko päällään.


14 kommenttia:

  1. Tosi upea ja varmasti kaiken vaivan arvoinen:)t.Anu P

    VastaaPoista
  2. Upea mekko! Nyt teillä on suvussa uusi perintömekko :)

    VastaaPoista
  3. Hienolta vaikuttaa! :) Ihan tosi että ne perinteiset pitsi-puhvi-röyhelöt on kyllä aika aikansa eläneitä ;) Vaikka perinteikkäitä!

    Ja mikä ihana poika siellä kuvissa näkyy! Tosin hätkähdin hieman että mikä taikatemppu tuossa ekassa kuvassa on tehty kun vauvasta on vain yläosa olemassa ;D

    VastaaPoista
  4. Kaunis, ihana blogi muutenkin! :)

    VastaaPoista
  5. Anu P.: Kiitos! Toivottavasti uudelle perinnemekolle tulee käyttöä jatkossakin! :)

    Jenny: Kiitti! Vauva on kyllä niin ihana tapaus, ettei tosikaan!
    Paula-Maija: Kiitos! Äitinikin kutsui tätä mekkoa jo valmiiksi perinnemekoksi :)
    Eeva: Kiitti! Tuossa ekassa kuvassa pojalla sattuu olemaan päällään mustavalkoinen pöllöpotkari, joka maastoutuu hämmästyttävän hyvin mustavalkoiseen makoilualustaan :)
    Anonyymi: Kiitos! Tervetuloa kylään useamminkin!

    VastaaPoista
  6. Moi! Minäkin suht uusi lukija täällä. :) Joo, tiedän kokemuksesta että vauvan sylissä pitäminen tossa kastamisen aikana on yllättävän rankkaa. Se on niin staattista ja usein ajatellaan että vauva kuuluisi pitää koko ajan samassa asennossa. Harva vauva kuitenkaan hereillä ollessaan viihtyy makuuasennossa. Ja pitkä kastemekko osaltaan hankaloittaa hommaa. Kuuma siinä tulee. :)

    VastaaPoista
  7. Tyylikäs ja taitavasti toteutettu kastemekko, en voi kuin ihailla!

    VastaaPoista
  8. Kaunis - samoin kuin blogikin. Käy katsomassa tunnustus blogistamme: http://aikakivoja.blogspot.com/

    VastaaPoista
  9. On varmasti ollut uskomaton homma!
    Mutta kaunis tuli!

    VastaaPoista
  10. Hienoa että vielä tehdään suvussa kulkevia kastemekkoja itse, arvostan! Ja mä niin tiedän että sylikummin seisomarooli on urheilusuoritus :) Itse olin kädet aivan puuduksissa lopussa.

    VastaaPoista
  11. Hieno kastemekko ja itse tehdyt ovatkin niitä kauneimpia ja rakkaimpia.

    Itse asiassa eksyin tänne toisesta blogista, jossa olit kommentoinut puolapuuasiaa.... Vieläkö niitä on siellä kuntosalin pihalla, vai onko tästä jo aikaa...? Ollaan jo pitkään moisia metsästelty:)

    VastaaPoista
  12. Täälläpäs on ollut trafiikkia! Ihania olette!

    Ilona: Puolapuiden kohtalosta en valitettavasti osaa nyt sanoa mitään, sillä olen ollut viimeiset neljä kuukautta Tartossa. Jos siis Turussa itse asustelet, niin käypä Nummenpuistokadulla vilkaisemassa. Ihan kadulle asti ne puolapuut näkyivät! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OK:) Pitääpä tehdä sunnuntairetki:)

      Poista

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?