perjantai 30. syyskuuta 2011

Your Face, My Face.

Viimeisellä kirpparikierroksellani löysin Your Facen harmaan mekon seitsemällä eurolla. Melkein jäi mekko rekkiin odottamaan oikeankokoista asiakasta, mutta yleisön painostuksesta päätin kuitenkin kotiuttaa kokoa liian suuren vaatekappaleen. Jos harkitset ostavasi sellaisen vaatteen, jota on pakko muokata, mieti ihan oikeasti tarkkaan, aiotko suunnitelmasi toteuttaa, vai jääkö mekko sinunkin kaappiisi käyttämättömänä roikkumaan lopulta päätyen parin vuoden odotuksen jälkeen jälleen kirpparille.



Tämän mekon materiaali oli erinomaista, kauniisti laskeutuvaa viskoosisekoitetta. Mekko oli ihanan mallinen ja muuten aivan passelin kokoinen, mutta kainaloista se roikkui rumasti. Lisäksi helman piilo-ommel oli purkautunut, mikä tapahtuu valitettavan usein laadukkaittenkin vaatteiden kohdalla. Tiesin kuitenkin osaavani pienentää vaatetta saumoista pilaamatta sitä lopullisesti.

Ai miten se sitten tapahtuu? No ihan helposti. Sinäkin osaat kyllä, jos ratkominen on tuttua ja ompelukoneella osaat ommella suoraa. Ensin otat sen ratkojan käteen ja varovasti (!) purat käsiaukon alareunasta ompeleet repimättä ohutta vuorikangasta. Jatka purkamista sivusaumaan, mutta älä suinkaan pura turhaan, vaan vain sen verran kuin on tarpeen. Kun purkutyö on tehtynä, neulaa sivusauman päällikangas nurjalta puolelta ja ompele uusi sauma oikealle etäisyydelle reunasta. Itse pienensin noin 1½ senttiä molemmista reunoista.  Pienennä myös vuori oikean kokoiseksi (sieltä vuorin sisäpuolelta). Jätin saumavarat leikkaamatta, sillä kangas on niin ohutta, että ne ei haittaa yhtään. Ja onpahan sitten vähän takaisin päästettävää, jos pääsee vähän lihomaan.





Neulaa nurjalta puolelta käsiaukon vuori kiinni päällikankaaseen ja ompele seuraten sitä aiemmin purkamaasi saumaa. Käännä mekko oikeinpäin ja tikkaa kainalosauma päällipuolelta mahdollisimman läheltä reunaa. Pidä jo neulatessasi huolta, että vuorikangas ei tursua etupuolelle.



Jee, voiton puolella jo. Enää helman ompelu. Piilo-ompeleen salaisuus on kankaan taittelussa. Se näyttää vaikealta, ja kyllä se vähän harjoittelua vaatiikin, joten kokeile ensin tilkulle, ettet ryssi sitä sun hienoa mekkoas! Käännä ensin noin 1½ senttiä helmaa nurjalle puolelle. 



Taita sitten nurjalta puolelta kangasta sen verran taitoksen päälle, että tuota "saumaa" jää puolisen senttiä. En tiedä onko eri ompelukoneiden piilo-ompeleen leveyksillä eroa, joten ihan sen oman ompelukoneen ominaisuuksien mukaan mennään.


Taitos näyttää nurjalta puolelta tältä:


Ja oikealta puolelta tältä:


Yllä olevan kuvan alempi taitos tulee olemaan mekon helman alareuna. Siirry sitten ompelukoneelle ja aseta tikiksi piilo-ommel. Se sellainen kuva, jossa on suoraa ommelta ja siksakkia sekaisin. Aseta kangas paininjalan alle siten, että suora ommel tulee aivan reunaan ja siksak-osuus yltää juuri ja juuri taitoksen yli.



Suoraa ja siksakkia siis. Tuon siksakin vasen reuna on se, joka näkyy kankaan päällipuolella, kaikki muu jää piiloon. Piilo-ompeleesta jää näkyviin siis vain yksi pisto noin 1½ sentin välein. Ommellessasi pidä siis huoli siitä, että siksak ei mene liian pitkälle taitoksen yli: se kaikki näkyy sitten päällipuolella.


Lopuksi pue mekko päällesi ja ole erittäin tyytyväinen suoritukseesi. Olet juuri tehnyt yhteistyötä Your Facen mekon kanssa. Seitsemän euroa täydellisestä vaatekappaleesta ei ole juuri mitään alkuperäiseen 100 euron hintaan verrattuna.



Kuvassa myös hieman trash designia. Väkersin itselleni tuollaisen nyt niin suositun trikoosuikalehuivin pienillä lisähöysteillä. Siitä sitten myöhemmin lisää.

2 kommenttia:

  1. Kiitos, kun olet jaksanut laittaa oikein kuvien kanssa seikkaperäisen ohjeen miten tuo työvaihe tehdään. Olen todellakin aloitteleva ompelija ja kaipaan juurikin tällaisia sepustuksia, että ymmärtäisin asioita. Kiitos :o)

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että on mieluinen opastus! Itse jouduin tuskailemaan ensimmäisillä piilo-ompeleen kokeilukerroilla niin paljon, että ajattelin yrittää helpottaa muiden ompeluharrastelijoiden elämää :)

    VastaaPoista

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?