sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Kuparia kukkaruukkuihin


Kun on tällainen kuin minä olen, saattaa viimeisillä rahoillaan ennen palkkapäivää heräteostaa purkillisen kuparinväristä spraymaalia. Tällä heräteostoksella ei itseään vararikkoon syössyt, sillä purkki maksoi vain sen nelisen euroa.

Arvoin aikani hyllyn ääressä kullan ja kuparin välillä, lopulta päädyin sävyistä lämpimämpään. Äkkäsin, että punertava metallin sävy toimii kivana kontrastina kasvien vihreälle.

Kymmenen vuotta vanhat (alun perin tummansiniset) suojaruukut ovat nyt uuden väripintansa ansiosta melkein kuin uudet.



Kävihän siinä sitten niin, että innostuin ruiskimaan myös vintin perukoilta löytyneet värinsä menettäneet muovieläimet samaisella maalilla. Lempparini on tuo strutsi, joka on jotenkin veikeän veistoksellinen tapaus.

Kuvien kasvit sain huhtikuussa kaveriltani pistokkaina. Nukkumaija (vai onko tuo nukkumatti?) puskee uutta lehteä, minkä ehtii. Tuo ensimmäisessä kuvassa esiintyvä vehka (mutta mikä?) tekee myös uutta lehteä mutta hieman verkkaisempaan tahtiin kuin ikkunalautakaverinsa nukkumaija. Sattuuko lukijoissani olemaan oman elämänsä hortonomeja, jotka osaisivat auttaa kasvien nimeämisessä?

11 kommenttia:

  1. Suojaruukut saivat uuden elämän....parempi noin, kuin että olisit ostanut kokonaan uudet ruukut..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Ja kivoja suojaruukkuja saa aina metsästämällä metsästää. Pieni vaiva tuo oli siihen nähden! :)

      Poista
  2. Ai että mä tykkään tosta väristä! Multakin löytyy yksi kuparispraylla tuunattu juttu - spreijasin lasipullon kupariseksi ja iskin siihen rautaisen kynttilänpidikkeen (näkyy esim. tässä postauksessa: http://lookingforclementines.blogspot.fi/2013/12/joulunurkkaus.html). Silloin tosin spray oli kaverilta lainattu ja nyt tämä sinun postauksesi sai minut miettimään, että pitäisiköhän hankkia oma pullo. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tuosta sävystä myös! Eiku spreijaamaan! :)

      Poista
    2. Tykkään tuosta sävystä myös! Eiku spreijaamaan! :)

      Poista
  3. Olisko tuo ensimmäisen ruukun asukki aasinkorva? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikaisen googlettamisen jälkeen voinen todeta, että sellainenhan se on. Kiitos! :)

      Poista
  4. Heh, meiltä löytyi tuollainen muovinen kalkkuna jostain rakenteiden syövereistä, kun olimme purkamisvaiheessa remontissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalkkunastakin tuli aika symppis pienen pintakäsittelyn jälkeen :)

      Poista
  5. Hiukan myöhässä kommentoin, mutta päädyin googlailun seurauksena tänne. Ihan huikean väriset nuo purkit, minun makuuni juuri oikea kuparin sävy. Satutko muistamaan minkä merkin, tai mistä kaupasta ostit maalin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Prismasta ostin tuon maalin. Samaa sarjaa oli myös ainakin hopeista ja kultaista maalia. Merkkiä en nyt kyllä muista, eikä purkki taida missään purkissa vilahtaa. Hinta oli jotain neljän ja viiden euron välistä :)

      Poista

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?