torstai 12. huhtikuuta 2012

Ihme ja kummi

Kuukauden tauon jälkeen löytyy tännekin taas jotain päivitettävää. Perheemme on tänä aikana käynyt läpi jos jonkinmoisia myllerryksiä, mutta ihanana ja ihmeellisenä asiana arkeamme piristää pikkuisen siskonpoikani ensimmäiset hymyt ja jokellukset.

Kotikotona kuulin harmikseni, että äitini neuloma kaunis valkoinen kastemekko (jossa sisaruskatraamme lapset on kaikki kastettu), oli kokenut parinkymmenen pukupussivuoden aikana lievää kellertymistä. Valkaisuyritysten jälkeen mekko oli lähempänä harmaata kuin valkoista, joten tämä täti tarttui tuumasta toimeen ja ryhtyi ompelemaan sukuun uutta kastemekkoa.

Etsiskelin äidin vanhoista käsityölehdistä kastemekkojen kaavoja, mutta ne kaikki röyhelöt, puhvihihat ja rypytykset olivat vähän turhan ysärejä 2010-luvun poikavauvalle. Paria kaavaa yhdistelemällä sain lopulta aikaiseksi mallikappaleen mekon yläosasta, jota pirteän pikkuveijarinkin päälle sitten sovitettiin.




Äitini ehdotti morsiusmekkonsa helmaosan hyödyntämistä kastemekkomateriaalina. Morsiusmekkokankaan ympärille kokosin sitten mammani tekemistä pitsilakanoista vuoritetun yläosan ja pitsikoristeet vyötärölle. Helmaosan vuorina käytin vanhan kastemekon vuoria. Ideat kehittyivät koko ajan tekemisen lomassa.




Pari päivää mekon ompelemiseen kaiken kaikkiaan sain kulumaan. Äiti auttoi kiltisti materiaalien purkutöissä. Pitsikoristeiden käsin ompeleminen oli muuten melkoisen aikaavievää puuhaa! Selittämättömästä syystä valmiista kastemekosta ei valitettavasti ole yhtään kunnollista kuvaa, mutta sentään löytyi kuva nauravasta kummitädistä hymyileväinen kummipoika sylissään. (Tyyppi paljasti ristinmerkkien jälkeen komeimman ienhymynsä ikinä!)



Sanokaa mun sanoneen, mutta sylikummina oleminen käy urheilusuorituksesta. Hauistreeniä pääsiäispäivänä kastepöydän ääressä. No mutta, näihin kuviin ja tunnelmiin: onnellinen nimellinen valmis kastemekko päällään.