tiistai 20. joulukuuta 2011

Kuurankukkalapaset

Luulin jo, että en ehdi saada näitä lapasia ajoissa valmiiksi, mutta ehdinpä sittenkin! Viime viikolla aloin neuloa ystävälleni kiitokseksi lapasia. Jälleen kerran mallineule on Drops Designin käsialaa. Tällä kertaa jouduin tekemään ohjeeseen perustavanlaatuisia muutoksia, sillä käytössäni oli asteen verran paksumpaa lankaa kuin mitä ohjeen mukaan olisi pitänyt olla. Ohjeen lapaset on neulottu 64 silmukalla, minä käytin vain 52 silmukkaa. Eri silmukkamäärän takia jouduin muuttamaan vähän ranneosankin kuviointia. Kämmenpuolelle en tehnyt raitaa, vaan pikemminkin salmiakkikuviota. Kämmenen ja peukalon mallineuleet olen napannut (ja vähän muokannut) tästä ohjeesta.












Violetti lanka (tuntematonta merkkiä) oli vähän turhan epätasaista kuvioneulontaan, mutta ihan kohtuullinen lopputulos tuli kaikesta huolimatta. Harmaa lanka on Novitan Seitsemää veljestä. Tälläkin kertaa molemmat lankalaadut isotädin perintöä.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Villikset

Joskus syksyllä aloin neuloa itselleni Shadowfax-villasukkia Drops Designin ohjeella. Kuvioneule on tarpeeksi vaihtelevaista neulottavaa, niin ei pääse kyllästymään oikeisiin ja nurjiin silmukoihin. Kuvioneuleen ansiosta sukat ovat myös kaksi kertaa paksummat kuin yhdellä langalla neulottuna. Varpaat kiittää.









P.S. Bambupuikot on ihan ehdottomat. Ne ei kilise eikä kolise. Kämmenet ei edes hikoa samalla tavalla ku metallisilla puikoilla neulottaessa. Lankana on käytetty jälleen Dropsin Karisman asemesta (isotädiltä perittyä) Novitan Seitsemää Veljestä.

torstai 1. joulukuuta 2011

Laudatur-leipomuksia

Aina kun on pienikin syy leipoa, minähän leivon. Tällä kertaa syy ei ollut edes kovin pieni: menin ja nappasin gradustani LAUDATURIN! Pitihän sitä jakaa iloa vähän työtovereidenkin kesken, joten leivoin tuttua ja turvallista masaliisaa. Joo, se on masaliisaa. Ne ei ole mokkapaloja tai suklaaruutuja. Eihän niissä ole mokkaa tai suklaata nimeksikään!



Siitä, mistä masaliisan nimi on peräisin, ei ole harmainta haisuakaan. Ehkä Masan Liisa on niitä leiponut: porissa genetiivin ännä kun ei kuulu. Vasta Turkuun muutettuani sain kuulla, että masaliisa ei olekaan kyseisen leivonnaisen yleisesti tunnettu nimitys. Minulle masaliisa on aina ollut masaliisaa ja sitä se tulee aina jatkossakin olemaan.



Masaliisa (pellillinen eli noin 20 - 30 palaa)

Pohja:
2 munaa
3 dl sokeria
1½ dl maitoa
4½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
150 g sulatettua voita

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää maito vaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Lisää sulatettu voi ja sekoita tasaiseksi. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Kuorrutus:
75 g sulatettua voita
2 rkl kahvia (ei siis kahvinporoja)
1 rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
225 g tomusokeria (eli puolikas Dansukkerin paketti)

Lisää kahvijuoma sulatettuun voihin. Sekoita kuivat aineet keskenään (tomusokeri siivilän läpi) ja lisää seokseen koko ajan sekoittaen. Levitä tasainen kuorrutus kypsän (ja vielä kuuman) pohjan päälle. Koristele nonparelleilla tai vaikkapa kookoshiutaleilla, kun kuorrutus on vielä pehmeä.


Masaliisa tekee aina kauppansa ja jokainen herkkusuu on sitä kehunut. Herkullisuutensa lisäksi se on nopea ja helppo valmistaa. 

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Paperikuutiovalosarja

Hurahdin jo viime talvena origameihin. Paperiaskartelu saa aivan uuden ulottuvuuden origamitaitosten myötä. Koska olen laittanut viime vuonna askartelemani origamitähdet liian hyvään talteen, tänä vuonna ei taideta tässä asunnossa ihastella joulukoristeita. Innostuin kuitenkin ehostamaan vanhan led-jouluvalosarjan paperikuutioilla. Paperikuutiovalosarjan heitin verhotangon yli sivuverhojen päälle tuomaan iloa ja valoa talven pimeyteen.



P.S. Pidä huolta, että valosarjan polttimot eivät kuumene käytössä (palovaara!). Paperikuutioita voi käyttää vain led-valosarjojen kanssa.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Häähumua

Viikonloppuna tanssittiin ystävieni häitä. Tälläkin kertaa tuore aviopari sai lahjaksi jotain itse tekemääni. Aiemmin syksyllä (marraskuu on kaiketi vielä syksyä) päätimme yhteistuumin Jennyn ja Suvin kanssa valaa kynttilöitä laseihin (omani löysin kirpparilta). Kynttilämassan keitteleminen ja sen koostumuksen tarkkaileminen oli mielenkiintoista puuhaa, kaikista peloista huolimatta vaikeaa se ei ollut laisinkaan. Muutama kikka kolmonen oli hyvä tietää, esimerkiksi että muottia ei sovi täyttää yhdellä kaadolla, vaan kahdessa kerroksessa. Kun kynttilämassa jäähtyy, pukkaa sydämen ympärille jäämään kuoppa, joka sitten massan kovetuttua tasoitetaan uudella (ohuemmalla) kynttilämassakerroksella.


Jostain syystä en ymmärtänyt ottaa valmiista koristetyynystä kuvaa. Ompelin tyynynpäällisen (40x40) paksusta puuvillakankaasta. En laittanut liinaan vetoketjua tai nappeja, vaan tyyny pujotetaan liinan sisälle takapuolella olevasta aukosta. Tyynyn pujottaminen toimii siis samalla tavalla kuin perinteisissäkin tyynyliinoissa. Aukon reunan huolittelin mustalla vinonauhalla, joka antaa samalla vähän särmää tyynyn vaaleaan ilmeeseen. Liinan päälle "painoin" hääpäivän ja sen kirkon koordinaatit, jossa pari vihittiin. Lainausmerkeissä painaminen on siksi, että ei siinä mitään painettu, vaan lähinnä hangattiin. En halunnut liian voimakasta mustan ja valkoisen kontrastia, joten en painanut kuvaa perinteisellä tavalla kangasväreillä sapluunan avulla. Tulostin (lasertulostimella!) halutun kuvan paperille peilikuvana, laitoin paperin kuvapuolen kangasta vasten, tuputtelin vanupuikolla kuvan takapuolelle kynsilakanpoistoainetta ja hankasin puutikulla kuvan kiinni kankaaseen. Pitäisi olla pesunkestävä lopputulos.


Kuvissa näkyvään kierrätyspitsillä koristeltuun origamirasiaan päätyi neljä valikoitua suklaatryffeliä. Perustin perjantaina tryffelitehtaan ja tein kokeiluja muutamalla eri maulla: yhden erän maustin minttuviinalla, yhden rommilla ja yhden vaniljalla. Päälle pyörittelin kookoshiutaleita, kaakaojauhetta, tomusokeria ja keksiraepalluroita. Tryffelit ovat niin suklaisia, että puolikas yhtä makua riittää (ainakin minulle) oikein hyvin.




Ruskeassa paperikääreessä oli vielä yksi lahja hääparin toivelistalta. Se jääköön tällä kertaa salaisuudeksi.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Savutuvan piparit


Ehkä nyt on joulu niin lähellä, että tämänkin postauksen kehtaa kaivaa taas esiin arkistoista. Näitä on kehuttu PALJON. Muutama vuosi sitten sain tämän reseptin käsiini eräältä opiskelijakollegalta, joka ei kyllä yhtään valehdellut sanoessaan, että näitä pipareita maistettuaan ei vanhaan ole enää menemistä. Ohje on helppo, ja taikinaa on miellyttävä kaulita, kunhan muistaa riittävän alustan ja kaulimen jauhotuksen. Piparkakkutaloon en usko tämän taikinan soveltuvan, pipareista kun tulee ihanan murenevaisia ja suussasulavia. Eiku leipomaan!

Savutuvan piparit
250 g voita (siis EI margariinia!)
4 dl fariinisokeria
3 tl kanelia
3 tl kardemummaa
2 tl inkivääriä
2 tl neilikkaa
½ tl suolaa
(½ tl pippuria -> oma lisäykseni tähän reseptiin)
2 kananmunaa
6 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
- voi, sokeri ja mausteet kiehautetaan, annetaan jäähtyä hieman (ettei munat paistu!)
- munat ja jauho-soodaseos lisätään, sekoitetaan nopeasti
- anna taikinan odottaa jääkaapissa seuraavaan päivään
- piparkakkuja (edit: taikinasta tulee yli sata piparia) paistetaan 175 asteessa n. 10 minuuttia
P.S. Kuorrutukseen tarvitset yhden munanvalkuaisen ja n. 3 dl tomusokeria. Vatkaa sokeri ja valkuainen pehmeäksi seokseksi ja lusikoi pieneen muovipussiin. Leikkaa pussin kulmaan pieni (!) reikä ja pistä kuorrutellen!

Anekdoottina kerrottakoon, että viime vuonna itsenäisyyspäivänä ystävän siskon mieheltä tuli ihan puskista kommentti: “Mun täytyy kyllä sanoa, että nää on parhaita pipareita, joita olen koskaan syönyt.” Leipuriminän sydän suli.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Se on siinä.

Oppia 40 opintopisteen verran mustiin pukeutuneena ja kultaisin yksityiskohdin koristeltuna.


Ei sitä tyhjästä nyhjäisty. Sitä ajatteli aamuisin heti sängystä noustessaan ja iltaisin viimeisenä hetkenä ennen nukahtamista. Sitä yritti kaikin mahdollisin keinoin valmistella maailmalle päästettäväksi. Joskus sitä vain tuijotteli silmä kovana koko päivän kauhunsekaisin tuntein. Sille toivoi pelkkää hyvää, mutta pelkäsi aina pahinta. Toisinaan siitä näki painajaisiakin.

Se vaati paljon KAHVIA, itsekuria, turkinpippureita, unettomia öitä, hermonmenetyksiä ja noidannuolen. Se vaati lukuisia tunteja kirjastoissa ja monta kirjakiloa tietoa. Se vaati hermonlepuutuksia Facebookissa, blogimaailmassa ja käsitöiden parissa. Se vaati sekasortoa, pölypalloja, tiskaamattomia tiskejä, henkistä tasapainottelua ja aimo annoksen kuntonyrkkeilyä. Se vaati myös laiminlyötyjä ihmissuhteita: kiitos että jaksoitte silti kannustaa loppuun asti. Ilman ystäviä noiden mustien kansien välissä ei olisi yhtikäs mitään.



HUH.


maanantai 31. lokakuuta 2011

Kukkahärpäkkeitä

Viikonloppuna juhlittiin ystäväni pienimuotoisia polttareita. Polttariporukalle piti saada se jokin yhtenäistävä asuste, tällä kertaa päädyimme hiuspantoihin. Päivänsankarille koristetta laitettiin luonnollisesti tuplasti enemmän kuin muille polttariporukkalaisille.






Valkoiset kukat kiepsautin kirpparilta löydetystä verhokapasta. Leikkasin kankaasta pitkän suirun, taitoin sen pituussuunnassa keskeltä ja rypytin suirun kukan muotoon "terälehtien" alareunasta käsin ommellen. Suikaleen leveyttä säätämällä saa vaikutettua "terälehtien" pituuteen ja suikaleen pituutta muuttamalla saa vaihdeltua valmiin kukan kokoa. Asettelin kukan alle vanhaa mustaa pitsiä ja väriä tuomaan pujautin muiden härpäkkeiden joukkoon kellertävää asetaattikangasta ikään kuin lehdiksi. 

Viimeistelin kukkakoristeen ompelemalla alapuolelle palan mustaa huopaa. Lopuksi ompelin huopaan kiinni ohuesta mustasta kankaasta putkilomaisen kappaleen, jonka avulla kukkahärpäkkeen saa pujotettua mihin tahansa ohueen hiuspantaan, nauhaan, solkeen, hakaneulaan tai pinniin. Kukkahärpäkkeen voi kiinnitysmekanismia vaihtamalla siis asetella koristamaan niin hiuksia, rintapieltä kuin vaikkapa juhlalaukkuakin.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Viikunaherkkua

Ylen uutisten mukaan herkkusuut ovat mukavia ihmisiä. En voisi olla enempää samaa mieltä. Eilen vietin ihanan illan kera neljän muun herkkusuun, ja ei olisi kyllä voinut olla mukavampaa seuraa! Tällä kertaa piiraan pohja on suoraan pakastealtaasta napattu lehtitaikinalevy, niin hulluksi en ole vielä tullut, että moista ryhtyisin itse kaulitsemaan. Ehkä sitten joskus vanhoilla päivillä. Yleisön pyynnöstä julkaisen viikunapiiraan reseptin muidenkin herkkusuiden kokeiltavaksi. Ohje on jälleen ideoitu muutaman eri ohjeen pohjalta. Rasvaa ja sokeria ei ole säästelty.








Viikunapiiras

iso lehtitaikinalevy
4 tuoretta viikunaa

50 grammaa sulatettua voita (ei margariinia)
1 dl mantelijauhetta
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
0,5 dl vehnäjauhoja
kananmuna

Sulata taikinalevy huoneen lämmössä pehmeäksi. Kaulitse taikinasta jauhotetulla pöydällä mahdollisimman ohut levy. On muuten sitkeätä tavaraa, joten ihan tosissaan saa töitä tehdä! Aseta taikinalevy leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.

Sekoita täytteen ainekset (voi, mantelijauhe, sokeri, vaniljasokeri, jauhot) tasaiseksi seokseksi ja levitä taikinalevyn keskelle (ei ihan reunoihin asti). Pese ja viipaloi viikunat ja asettele täytteen päälle. Ripottele pinnalle sokeria.

Taittele hieman taikinalevyn reunoja kohti levyn keskustaa. Riko kananmunan rakenne ja voitele munalla taikinan pinta. Paista 200 asteessa uunin keskitasossa puolisen tuntia tai kunnes taikinan pinta on kauniin kullanruskea.

Tarjoile turkkilaisen jogurtin ja juoksevan hunajan kera.

P.S. Kokeile tehdä pieniä viikunaleivonnaisia jouluisten tähtitorttujen tapaan!

lauantai 22. lokakuuta 2011

Poroa sarvista

Toisinaan askarteluprojektien valmistuminen kestää noin 14 vuotta. Vietimme edellisvuosikymmenellä leirikouluviikon Raattamassa, hellässä kevättalven syleilyssä Suomi-neidon kainalossa. Näin ensimmäistä kertaa elämässäni poroja ihan ihka elävinä.

Saimme mahdollisuuden askarrella poronsarviavaimenperiä ja -koruja (eli katsoimme vierestä, kun poromies leikkasi sarvista toivomiamme paloja). Olin ainut, joka halusi tehdä korvakorut. Kiltti poromies porasi poronsarvipaloihin sopivankokoiset reiätkin valmiiksi korviskoukkuja varten. Koukkuja korvikset saivat odotella aina tähän päivään asti.




sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Tulitikkuaskitehdas

Taas taannoisia tuotoksia. Viime vuonna väkersin kaikenmaalaisille kavereilleni joululahjat tulitikkuaskeista. Tulitikkuaskitehtailu on just sellasta sopivan pientä näpertelyä, johon saa kulumaan loputtomasti aikaa. Tänä vuonna ovat joululahjaideat vielä täysin avoinna. Mitähän jännää sitä taas keksisi?





Löysin Ekotorin ota tästä -korista liitoksistaan revenneen Aino Wuolteen suomalais-englantilaisen sanakirjan vuodelta 1947, jonka sitten nappasin alun perinkin mukaani vain askartelut mielessäin. Hakusanat kuten “kalliinajanlisäys”, “palkovene” ja “lumeilmiö” saavat kielitieteilijäminän hykertelemään innostuksesta (eng. “bonus to meet extra cost of living”, “canoe”, “delusion”). Mistä tota kalliinajanlisäystä sais? Samaisesta löytökorista nappasin mukaani myös englanninkielisen höpöhöpöpokkarin leikeltäväksi (se sama, josta oon sittemmin askarrellut mm. taulun). Siitä pokkaristakin on pari sanaa löytänyt tiensä askeihin. Sanakirjasta puolestaan on ihanan helppo etsiä sisäpiirivitsejä liimailtavaksi.


Askit lensi Amerikkaan, Englantiin ja Puolaan. Tulitikkuaskit ovat niin pieniä ja kevyitä, että posti kuljettaa ne ihan vain yhdellä postimerkillä rapakon toisellekin puolelle. 

perjantai 14. lokakuuta 2011

Ruttupipo

Aamulla iski inspiraatio ommella pyöräily-/lenkkeilypipo. Pyöräytin ympäri yhden kangaskätköistäni, ja saksittavaksi päätyi erään XXL-kokoisen Marimekon lyhythihaisen t-paidan hihat. Kangas on laadukasta paksua puuvillatrikoota. Kuosin on suunnitellut Mika Piirainen, mutta kuosin nimestä ei ole mitään tietoa. Tunnistatko?








Malli on väljä, jottei tuu otsaan painaumia, eikä mee tukka lyttyyn. Ompelin rypytyksiä molempiin sivusaumoihin ja vähän päällekin. Hyppysellinen nappeja koristeeksi. Kaulassa kiedottuna vaaleanpunainen huivi Roosa nauha -päivän kunniaksi.


P.S. Voitte hiljaa itseksenne miettiä, kuinka suuri tuo materiaalina käytetty paita on/oli, sillä pelkästään hihan pituus oli 30 senttiä (mikä on muuten myös rypyttämättömänä pipon "korkeus"). Paidan löysin Virossa asustellessani kirpparilta 80 sentillä. Siellä oli hullut päivät.



keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Kameralaukku

Nyt kun mun kaikki tämänhetkiset projektit ovat pahasti kesken, voisin näyttää teille, mitä tein viime talvena ostettuani uuden kameran. Valmiit kameralaukut ovat lohduttoman rumia. Helmiä tietenkin löytyy joukosta, mutta niiden hinta on sitten puolestaan lohduton. Kameralaukun voi onneksi tehdä myös itse.





Uloin kerros on kaverin lahjoittamasta valkoisesta puuvillalangasta virkattua (muokattua) isoäidinneliötä, keskikerros on paksua (!) huopaa ja sisimpänä kerroksena on vielä irrotettava neopreenikankaasta tehty (vettä hylkivä) vetoketjullinen sisäpussi. Huopakerroksen sisäpuolelle on ommeltuna vetoketjullinen pikkutasku esimerkiksi kameran puhdistusliinaa varten. Laukun pohjalla on huovalla päällystetty pahvivahvike.

Senttiäkään en tuhlannut tähän projektiin, sillä kaikki käytetty materiaali löytyi nurkkieni kätköistä. Vetoketjut, magneettineppari ja hihnat napattu vanhasta purkutuomion saaneesta käsilaukusta.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Trikoosuikalehuivi

Meinasin jo jättää tämän trikoosuikalehuivin tarkemman käsittelyn kokonaan väliin, mutta menin jo siitä jotain hihkumaan aiemmassa julkaisussa, ja sitä jo ihan livenäkin kehuttiin useammalta taholta, niin koin velvollisuudekseni pistää siitä vielä pari rumaa kuvaa. Musta on muuten kiva väri, mutta paskamaisin valokuvattava. Jos musta on kuvissa musta, siitä näkyy vain iso ruma musta klöntti. Kun mustaa ylivalottaa, siitä tulee vain ruma. Päädyin ylivalotukseen.






Materiaalina on käytetty revennyttä trikootoppia ja kirpparilta ostettua matonkudetta. Topista leikkasin noin 20 senttiä korkean rinkulan, jonka "sisään" ompelin suikaleita kahdelle eri tasolle. Trikookude menee muuten rullalle, jos sitä venyttää pituussuunnassa, niistä suikaleista tulee tuollaisia pötköjä. En tiedä montako metriä trikoota tuossa on suikaloituna, mutta ainakin viisi. Kiepsauttele osa suikalaista isommiksi lenkeiksi ja osa pienemmiksi. Ymppää joukkoon muutama eripaksuinen palmikko ja nahkatakin vanha (rikkinäinen) vetoketju, niin lopputulos on kutakuinkin samanlainen kuin mulla.

Pakko vielä huomauttaa, että viimeisen kuvan ilme on ihan omasta takaa. Valokuvissa mun naama ei pysy alkuunkaan kuosissa. Vähän sama ongelma kuin Chandler Bingillä konsanaan. Onneksi huivi sentään näyttää edes suurin piirtein siltä kuin se näyttää livenäkin.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Hilloksi

Meidän pihassamme kasvaa tuollainen vanha ja kiemurarunkoinen omenapuu, joka kannattelee oksillaan syvänpunaisia omenia. Kun omenaa puraisee, paljastuu sisältä vitivalkoinen malto. Ne ovat ihan parhaita syöntiomenia, lajikkeesta ei ole tietoa. Ehkä Pekkaa tai Bergiusta, otetaanko DNA?

Tähän aikaan vuodesta nuo omenat ovat jo kovin pehmeitä, joten kuivaamiseen ne eivät enää oikein soveltuneet. Hilloksi siis päättyy omenain elinkaari. Halusin säästää hilloon myös omenien kuoret, joissa suuri osa mausta piilee, joten heitin lohkot punakuorineen tehosekoittimen kautta kattilaan hilloutumaan. Minua eivät pienet sattumat hillossa haittaa, mielestäni mansikkahillojenkin parasta osuutta ovat ne isot palat siellä seassa. Sattumia tai ei, ihaninta tässä oli se, että hillosta tuli PUNAISTA! Niin söpöä, että eihän tuota raaski edes syödä.







Nyt pohdin, pitäisikö lopuista punaompuista tehdä hilloa vai mehua. Punaista sen on oltava joka tapauksessa.