Reppu Normaali (DIY)

Facebookin Ompeluelämää-ryhmässä vallitsee reppuvillitys. Aikani muiden upeita tekeleitä seurattuani päätin itsekin ryhtyä tuumasta toimeen. Apunani käytin Villa & Villa -blogin kuvitettua ohjetta.

Repun mustavalkoinen kangas on 50 sentin kirpparilöytö. Aikaisemmassa elämässään reppukangas oli paneeliverho. (Ihan vain tiedoksi, että yhdestä paneeliverhosta jäi vielä jäljelle kolmisenkymmentä senttiä.) Muutoin en kaupoilla käynyt: vuorikangas oli vanha lakana, neppari arkistoerää, kovikehuopa jämäpala vuosien takaisesta patakinnasprojektista ja kahteen suuntaan aukeava vetoketju on purettu vanhasta läppäripussista (josta neopreenikangas käytettiin kuusi vuotta sitten tähän kameralaukkuun). Hintaa materiaaleille tuli siis tasan 50 senttiä.

Tähän reppuun mahtuu passelisti 13,3-tuumainen läppäri ja paljon paljon muuta. Jos uuden repun vielä väkerrän, teen etutaskusta suuremman ja käytän vahvempaa tukikangasta. (Nyt siis käytin sellaista tukikangasta, jota nyt vain sattui kaapista löytymään). Seuraavaan reppuun tulee myös pidemmät hihnat ja vahvistettu pohja ja selkäosa.

Tuoli nimeltä Näsinneula (kunnostusprojektin osa 3)

Tuoli nimeltä Näsinneula oli hionnan ja pesun jälkeen vielä kovin alaston ja kolhuinen (kunnostusprojektin ensimmäiseen osaan voit tutustua täällä ja toiseen osaan täällä). On siis aika pistää suti heilumaan!

Koska pöydänkunnostusprojektista oli jäänyt roimasti valkoista puuvahaa yli, päätin käsitellä myös tuolin puuosat samaisella vahalla (nollabudjetti ja sitä rataa). Ainakin puupinta saa nyt osakseen hieman hoivaa ja hellänpitoa. Vahan levitin tälläkin erää ohuella vaahtomuovisiveltimellä, jolla maalikerroksesta saa riittävän ohuen. Aloitin kyllä hommat tavallisella siveltimellä, mutta ei, ei siitä mitään tullut. Vaahtomuovisivellin ja vaha yhteen soppii. 

Kaksi kerrosta vahaa, ja tuoli alkoi näyttää aivan erilaiselta (kuvassa tosin vasta yksi kerros) Toisaalta olisi ollut kiva jättää puuosat puun värisiksi, mutta puunsyistä hohkava vanha musta maali sai minut lopulta päätymään peittävämpään vaihtoehtoon. Tällä mennään!

Nahan paikkaus

Kun olin huomannut, että nahkaosa on aivan rei'illä, ryhdyin etsimään ratkaisua tilanteen korjaamiseen. Kyselin paikalliselta suutarilta vinkkejä, mutta vedin vesiperän. Lopulta bongasin netistä tällaista nahan paikkaamiseen tarkoitettua ainetta, ja minähän pistin tilaten. Ei ollut mitään muuta menetettävää kuin valmiiksi reikäinen selkänoja. 

Suutarilta ostin mustaa nahkamaalia, jolla päätin nahkaosan maalata. Samaisella nahkamaalilla värjäsin myös tuota nahanpaikkausainetta hieman tummemmaksi, jotteivät paikkauskohdat loistaisi aivan valtavasti maalin alta.

Pesin nahkaosan huolellisesti nahanpuhdistusaineella ennen paikkausurakkaa. Lisäsin paikkausainetta reikäkohtiin ohuin kerroksin, välillä kovetin ja kuivasin paikkausainetta hiustenkuivaajalla.

Suurin reikä (ja palkeenkieli) oli käsinojassa. Aiemmin se näytti siis tältä. Monta kerrosta mönjää tuo vaati, mutta lopulta reikä oli niin täynnä, että olin tyytyväinen.

Nahan maalaus

Nahan maalaamiseen käytin suutarilta ostamaani mustaa nahkamaalia. Maali kuivui niin nopsaan, että siinä piti olla melkoisen ripeä liikkeissään. Maali kupli ja meinasi jättää rantuja. Ihan hyvä siitä lopulta kuitenkin tuli.

"Ihan ku ei ois koskaan maalattukaan!", sano.

Siinä se sitten on. Verhoilua vaille valmis. Viimeistä postausta saadaankin odotella tovi, sillä tilaamani verhoilukangas saapuu vasta heinäkuun lopussa. Iih, en malta odottaa!

Tuoli nimeltä Näsinneula (kunnostusprojektin osa 2)

Kun tuoli nimeltä Näsinneula oli saatu riisuttua (kunnostusprojektin ensimmäiseen osaan voit tutustua täällä), oli aika ryhtyä hiomaan puupintoja. Tämä on aina yhtä jännittävä vaihe, kun ei tiedä, mitä maalikerroksen alla odottaa.

Tämän tuolin maalipinnan alta paljastui mitä ilmeisimmin saarnipuuta. Mikään puuasiantuntija en ole, mutta ainakin syyt muistuttivat kovasti biljardikeppien puukuviota. Syyt olivat imeneet maalia syvyyksiinsä ja puussa oli jos jonkinmoisia vekkejä siellä täällä. Puussa oli jälkiä myös kosteusvaurioiden seurauksena. Aivan sileäksi en edes yrittänyt puuta saada: vanha tuoli saa myös näyttää elämää nähneeltä.

Nahkaisen selkänojan putsasin marseillesaippualla. On se kyllä ihme ainetta. Kuvissa aurinko nyt antaa hieman anteeksi virheitä, mutta ihmeen hyvin sillä sai maaliroiskeetkin nahasta sienen avulla hangattua. Reikäiseksi nahka silti jäi, vaikka muuten muuttuikin hämmästyttävän hyvännäköiseksi.

Seuraavaksi maalaus ja nahan paikkaus! Pysykää linjoilla!

Tuoli nimeltä Näsinneula (kunnostusprojektin osa 1)

Ostaa täräytin kirpparilta Askon vanhan tuolin. Tai luotan myyjän sanaan, että kyseessä todella on Askon valmistama tuoli, mitään leimaa tuolissa kun ei ole. Pikaisella googlettamisella en samanlaisia tuoleja mistään kuitenkaan löytänyt.

No hällä väliä, pidän tuolin muodoista yhtä kaikki. Tuolin kunto puolestaan – se ei ollut alkuunkaan niin hyvä kuin myyntikuvasta saatoin päätellä. Yllätyksekseni tuoli oli yltä päältä maalinroiskeissa ja nahkaosakin oli riivitty puhki puulle asti. 

(Se, miksi tuolin nimi on Näsinneula, selviää tämän postauksen lopusta.)

Hommat aloitin irrottamalla istuinosasta kangaspäällisen. Tai siis päälliset, niitähän oli kaksin kappalein. Kankaiden alta löytyi vielä vanukerros ja vanukerroksen alta vaahtomuovikerros. 

Kankaiden irrottaminen ei käynyt aivan käden käänteessä. Päällimmäinen kangas oli naulattu nupinauloilla, jotka olivat ajan saatossa päässeet ruostumaan. Nauloja napsahteli poikki sitä mukaa kun niihin pihdeillä koski. Osa naulan tyngistä jäi puuhun sisään, mutta suurimman osan nypin sinnikkäästi irti. 

Toinen kangas oli puolestaan niitattu kiinni puuhun. Ja tottahan toki myös niitit olivat ruosteessa kuin mitkä. Hampaat irvessä niitä revin tovin jos toisenkin.

Melkoisesti oli tuolin istuinosa päässyt kärsimään monien verhoilujen seurauksena, mutta eiköhän tuosta vielä tuoli saada.

Mutta mutta, mitäs sieltä paljastuikaan! Tuolin istuinosan kylkeen oli riipusteltu sana NÄSINNEULA! Sinne nämä on kaiken maalais- ja kaupunkijärjen mukaan tehty. Tällä tuolillahan on tarina!

Jo alkoi armoton googlettaminen – etsintä, joka lopulta jopa tuotti tulosta. Kovasti näyttää siltä, että siellä he syövät Näsinneulan ravintolassa vuonna 1971 samanmoisilla tuoleilla. Nyt täytyy selvitellä, saisinko tuolista vielä lisätietoja jostain. Erityisesti kiinnostaisi, kuka tuolin on suunnitellut.

Jatkoa seuraa, pysykää kuulolla!

Maukasta marenkia

Uskokaa tai älkää, mutta en ollut ennen viime viikonloppua tehnyt marenkia itse. Nyt olen. Eihän se niin vaikeata ollutkaan.

Tällä ohjeella marenkia tulee runsas pellillinen. Ilmeisen maukkaita olivat, sillä yhden illan aikana kulhosta katosi viittä vaille kaikki yksilöt!

Marenki

3 munan valkuaista
7 rkl sokeria

Vatkaa munan valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Käytin ihan tavallista sokeria, mutta ilmeisesti erikoishieno sokeri olisi parempaa.

Pursota massasta leivinpaperilla vuoratulle pellille pieniä nokareita (niin lähekkäin kuin uskallat) ja paista uunin keskitasolla 100 asteessa noin tunti. Sammuta uuni, jätä luukku auki ja anna valmiiden marenkien jäähtyä hissukseen.

Vanha uuninkäppänäni ei kyllä osannut paistaa marenkeja tasaisesti, vaan uunin takaosan kaverit olivat vähän kellertävämpiä kuin etuosan tyypit. Eipä tuo makua haitannut. Kiertoilma ois jees!

Tuon ananaksen muotoisen lasikulhon bongasin kirpparilta viime viikolla. Lähes ilmainen oli, joten pakkohan se oli kotiin tuoda, vaikka en oikein osannutkaan päättää, onko kulho hirveä, ihana vai hirveän ihana. Ainakin ananakset ovat kovin muodikkaita juuri nyt!

Kotiseuturakkautta: Turku-tyyny

Ostin muutama viikko sitten Turku design now -kaupasta itselleni palan Turkua. No okei, palan turkulaisen KUI designin kakkoslaatuista kangasta.

Ensin ajattelin, että teen siitä neliön muotoisen tyynyn. Sitten meinasin tehdä siitä taulun. Lopulta siitä tuli kuin tulikin tyyny, mutta alkuperäisten suunnitelmien vastaisesti tuollainen pitkulainen suorakaide.

Ei liene epäselvää, että retkahdin tuohon kuosiin aivan totaalisesti. I H A N A! Kuvan vasemmassa reunassa on italialaisen Mario Merzin neonvaloteos Fibonacci Sequence 1-55, jonka vieressä on iki ihana kauppatorin jätskiratikka. Iso tumma varjokuva on tietenkin Turun linna ja reunimmaisena Aurajoen rannan telakkanosturi. Taustalla komeilee Turun vanha kartta. Täydellistä.

Vetskarin ompelin tyynyn taakse keskelle. Kuva jatkuu siis saumattomasti tyynyn takapuolelle, vaikka suurin osa kuvasta mahtuukin nimenomaan päällipuolelle. Kuosi oli kuin suunniteltu tämänmalliseen tyynyyn.

Tyynyn vetoketjun ratkoin irti vanhasta kirpparilta ostamastani mekosta. Muistan myyjän kertoneen, että alun perin mekko on matkannut hänen isoäitinsä mukana Amerikasta Suomeen. On siis tuokin vetoketju jo ehtinyt nähdä maailmaa! Mekon kangas oli päässyt aikojen saatossa jo jonkin verran kulumaan, joten mekkona sitä ei voi enää käyttää. Täytynee vielä punnita kyseisen vaatekappaleen kohtaloa, ei se vielä roskiskamaa kuitenkaan ole.

Vielä kun saisin itselleni Saanan ja Ollin "Varför Paris, vi har ju Åbo" -kangaskassin, niin voisin aina kantaa Turkua mukanani maailmalla. Tai sitten otan vain tuon tyynyn kainalooni.

Valurautaa ja pinaattilettuja

Tein taannoin lähikirpparilta pari mahtavaa löytöä: löysin kauan metsästetyn valurautapadan ja valurautapannun. Valurautapadan ostoa piti harkita tovi jos toinenkin, vasta kolmannellä kirpparikäynnillä raaskin pannun omakseni lunastaa. Se oli rakkautta ja onnenkipinöitä ensisilmäyksellä.

Kyseessä on Antti Nurmesniemen Wärtsilälle suunnittelema valurautapata nimeltä "Lentävä lautanen". Niin söpö!

Pata oli täysin pistämätön, joten hintaakin oli uskallettu padalle jonkin verran jättää, ei kuitenkaan mitenkään poskettomasti (varsinkin kun nyt selailin hintoja netistä). Kyllä nyt kelpaa tässä kotikeittiössä pistää pata porisemaan.

Valurautapannu sen sijaan oli superedullinen löytö: hintaa oli vain kaksi euroa! Toisinaan kirppareilla törmää ällöttävän likaisiin ja ruosteisiin valurautapannuihin, joista kehdataan kaikesta huolimatta pyytää yli pariakymppiä. Tätä pannua oli selvästikin käytetty ahkerasti, minkä ansiosta pannu kaiketi hyvässä kunnossa olikin.

Vähän oli ruostetta ulkoreunassa, pannua ei ilmeisesti ollut muistettu kuivata viimeisen pesun jälkeen kunnolla. Pohja oli kuitenkin aivan priima ja mitään vikaa pannussa ei ollut, joten mukaan lähti tuo ranskalainen kaunotar. Kaatonokat molemmilla reunoilla ovat osoittautuneet kovin näppäriksi. Terveisiä vaan muillekin vasureille!

Valurautapannulla on tehty jo vaikka ja mitä, mutta lettujen paistossa se on aivan lyömätön. Koska pinaattia kasvaa omassa pihassa, olivat pinaattiletut olleet mielessä jo pitkään.

Pinaattiletut

5 dl maitoa
3 munaa
2,5 dl jauhoja
2,5 dl pinaattia pilkottuna ja ryöpättynä (tai pakasteesta)
ruohosipulia hienonnettuna (maun mukaan)
suolaa
mustapippuria

Sekoita ainekset kulhossa ja anna turvota ainakin 30 minuuttia ennen paistamista. Paista letut kuumalla valurautapannulla rypsiöljyssä ja voissa (sellainen sopiva sekoitus), niin saat lettuihin kauniit pitsireunat. Älä missään nimessä käytä oliiviöljyä paistamiseen, sillä se ei kestä tällaisia lämpötiloja. Äläkä laita liikaa taikinaa pannulle kerrallaan, jotta letuista tulee sopivan rapsakoita reunoiltaan.

Syö letut sellaisenaan tai tarjoile esimerkiksi smetanan tai kreikkalaisen jogurtin kera. Itse sivelin letun pintaan myös raparperichutneyta, toimi sekin mainiosti!

Minibudjetin keittiöremppa #1 | Uudet tasot

Blogini hiljaisuus on ollut vain merkki siitä, että tämä neiti on pistänyt tuulemaan. Keittiössä tapahtuu yhtä sun toista, vaan ei hetkeen leivota kakkuja tai kokkailla mitään muutakaan. 

Kuten muistanette, muutin tähän asuntoon maaliskuussa. Ennen muuttoa pistin koko kämpässä tohinaksi ja maalasin kaikki seinät, ikkunalistat, ovenkarmit ja puolipaneelit. Kun muu asunto oli saanut uuden ulkoasunsa, keittiö pomppasi silmille kaikessa ysäriydessään (vai kasariudessaan?). Hätäratkaisuni oli irrottaa kaikki yläkaapinovet ja puiset vetimet, jotta ilme kevenisi edes hieman. Avokeittiössä tulikin kokattua kesäkuun puoliväliin asti.

Heti asuntoon muutettuani pyysin keittiöön uusia tasoja, sillä vanhat tasot olivat auttamattoman huonossa kunnossa. Kannatti pyytää, sillä ennen reissuani pääsin vuokraisäntäni kanssa taso-ostoksille. Poissaoloni aikana vanhat ja rikkonaiset tasot olivat vaihtuneet uusiin ja eheisiin, ja kraanakin oli vaihdettu uuteen.

Huomatkaa myös ikealainen kirjahyllyni, jota sisustusblogien maailmassa blogihyllyksikin kuulemma kutsutaan. Ostohetkellä en kyllä vielä tiennyt hyllyn suosittuutta, se nyt vain miellytti omaa sisustussilmää kaikessa yksinkertaisuudessaan ja keveydessään.

Virolaiselta ulkokirpputorilta herttaiselta mummolta kymmenellä kroonilla (noin kuusikymmentä eurosenttiä) ostamani teekannu toimii väliaikaisesti vaasina. Kannun alla on uuden uutukainen työtaso. Olen niin onnekas, että sain itse tehdä kaikki asuntoani koskevat päätökset, tasoa ja maaleja myöten.

Halusin keittiön ilmeen sopivan vanhan talon ja asunnon henkeen. Puinen taso olisi ollut kovin arka, kivitaso liian kallis. Kivi- tai betonijäljitelmälaminaatti tuntui huijaukselta käden alla. Yksivärinen taso olisi ollut liian ilmeetön. Hetken uumoiltuani totesin, että puukuosinen laminaattitaso on nappivalinta. Hintaa vajaalle viidelle metrille tasoa tuli alle 150 euroa, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.

Painakaahan mieleenne kaakeleiden ja kaappien alkuperäinen ulkonäkö, sillä pian ne ovat ollutta ja mennyttä. Remppa jatkukoon.

Tie eteiseen vie

Kiire on ystävä, kiire on vihollinen. Tykkään siitä, että kalenterissa on paljon täytettä, mutta rajansa kaikella. "Uusi" koti on edelleen aivan täydellisen kesken, eikä aika energiasta puhumattakaan riitä sisustus- tai ompelupuuhiin.

Siksi pyydänkin teiltä apua. Minkälaiset verhot ompelen ulkooveen? Haluan saada näköesteen rappuun, mutta toisaalta olisi ihanaa, että rapusta tulvisi luonnonvaloa eteiseen. Jotain ohutta ja valoa läpäisevää kangasta? Peittävää ja graafista? Vaaleaa? Tummaa? Kuvioita vai ei? Entä malli? Juuri ja juuri ikkunan peittävä malli? Seinään verhotankoon kiinnitettävä koko oven peittävä malli? Laskosverho? Yksi-, kaksi- vai kolmiosaiset verhot? En osaa päättää.

Alkuperäiset verhot olivat kolmiosaiset. Sinänsä kätevä malli, että sieltä välistä oli näppärä kurkata, kuka oveen kolkuttaa. Materiaalivalinta ja toteutus noin muutenkaan ei oikein miellyttänyt silmääni, joten vaihtoon lähtivät. No rikkikin ne olivat.

 Tämä eteisen lamppu on kirpparilta haalittu väliaikaisratkaisu edelliseen kämppään. Toisaalta ihan kiva, mutta toisaalta haluaisin jonkin erityisen hienon valaisimen vieraat vastaanottavaan huoneeseen.

Mattohankintaa rajoittaa se, että ovi on niin matalalla, että se ei mahdu aukeamaan kunnolla, jos matto yltää tuohon väliovelle asti. Pitäisi löytää siis sellainen matto, joka mahtuisi tuohon ulko-oven eteen, mutta olisi tarpeeksi iso, ettei tarvitse jäädä heti ovensuuhun kenkiä riisumaan.

Ovessa roikkuu kiinalaiselta opiskelijalta saamani onnenamuletti. Onkohan sekin tarkkaan määrätty, mihin moinen kuuluisi sijoittaa? Kaunis se ainakin on.

Naulakko-, vaatetanko- tai hattuhyllyratkaisu on myös täysin avoinna. Haluan ehdottomasti tangon, johon takit voi ripustaa henkareille. Hattuhylly olisi kätevä, niin kaikki pipot ja huivit eivät olisi koreissa lattialla. Kenkätelinekin olisi kätevä. Vaatesäilytysratkaisulle on tuolla oven vieressä metrin levyinen aukko, ja suurin osa löytämistäni (kivoista) hattuhylly- ja vaatetankosysteemeistä on korkeintaan 80 senttiä leveitä. Tietenkin haluaisin hyödyntää koko tilan, sillä eteinen ei ole muutoin järin suuri.

Takaisin verhoihin. Tällä hetkellä ikkunaa peittää Finlaysonin Coronna-kangas. Kangas, ei verhot. Ompelin siskolle kyseisestä kankaasta verhot, jämäpala oli juuri sopivan kokoinen tuohon ikkunaan. Kangas on pingotettu vaijerien väliin ja kiinnitetty hakaneuloilla. Oikein kätevä väliaikaisratkaisu (jonka pelkään jäävän pysyväksi ratkaisuksi paremman puutteessa).

Oisko vinkkejä?

Krapukestit

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna vietettiin taloyhtiömme puutarhassa rapujuhlia. Juhliin osallistui suurin osa taloyhtiön asukkaista sekä muutama hyvä ystäväni. Juomalaulut eivät raikuneet, mutta loppukesän tunnelma oli siitä huolimatta (tai sen ansiosta, mene ja tiedä) aivan mahtava.

Pihalle kannettiin kolmen asunnon ruokapöydät, jotta saatiin tarpeeksi ruokailu- ja tarjoilutilaa juhlia varten. Löysin kirpputorilta rapujuhlia edeltävänä päivänä kaksi suurta palaa punaista kangasta kolmen euron yhteishintaan. Nappilöytö suttupyttyruokailun pöytäliinaksi, sillä kertakäyttöliinat nyt yksinkertaisesti ovat aivan liian rumia näin hienon ruokalajin kattaukseen.

Rapujen syönti on sottuista puuhaa, joten pienet sormienliotusastiat kuuluvat olennaisesti pöytään. Vettä raikastamaan kulhoihin laitettiin herukanlehtiä ja sitruunaa. Lehdillä sai muuten mukavasti hierottua likaa irti sormista, voisin käyttää tuollaisia astioita myös muulloin ruokapöydässä. Jokaiselle katettiin suosiolla jo heti alkuunsa myös kaksi lautasliinaa.

Paikoille aseteltiin komeaan riviin vesilasi, viinilasi, kuohuviinilasi ja snapsilasi. Helan går! Rapukattaukseen kuuluu olennaisesti myös rapuveitset, meillä oli käytössä jykevän teräksiset Hackmanin kapistukset. Jokaiseen lautaseen kiinnitettiin pienellä puisella pyykkipojalla kuvallinen ravunsyöntiohje sekä rapupaikkakortti.

Alkupalatarjoilun toteutettiin nyyttärimeiningillä, sillä järjestäjien energia kului pelkästään ravunkeittoon ja gubbröran tekoon, ehkä vähän myös sienipiirakan ja kirsikkajuustokakun leipomiseen. Yksi toi vihreän salaatin, toinen perunasalaatin ja kolmas sipulipiirakkaa. Tarjottavaa siis piisasi yllin kyllin. Kaverin pihasta käytiin poimimassa köynnöskrassin kukkia salaattiin ja valkoisia liljoja vaaseihin (eli viinipulloihin).

Paraatipaikkaa juhlissa piti tietenkin ne ravut. Perjantaina ravut keitettiin (ja joku ehkä vähän kiljui... krhm), annettiin maustua yön yli jääkaapissa ja lauantaina ne aseteltiin isoille laakeille astioille. Kaiken sen perkaamisen jälkeen kokosin ravunlihasta rapuleipiä ruisnappien ja paahtoleipien päälle. Herkkua. Jälkiruuaksi oli kahvia ja kirsikkajuustokakkua (josta ei olemassa minkäänlaista todistusaineistoa). Hyvää kakku kuulemma oli, viimeisestä palasta käytiin jos ei taistelua, niin ainakin keskustelua.

Alkuillasta tarkeni vielä hyvin hihattomalla mekolla, auringon laskettua piti harteille hakea lämpimämpää vaatetta. Tuikut ja kynttilät riittivät valaisemaan elokuista iltaa. Taustalla soi rauhallinen musiikki yömyöhään asti.

Ruualla ei saa leikkiä eikä veistä panna suuhun. Rapujuhlissa molemmat ovat sallittujen asioiden listalla. Rapuveitsi on ainut veitsi, jonka etiketin mukaan saa viedä suuhun. Ennen juhlien alkua sain kuulla, että kokeneet ravunsyöjät asettelevat syötyjen rapujen kuoret lautaselle enemmän tai vähemmän taiteellisesti. Taisin viettää puolet ajasta rapuleipien ja puolet ravunkuorien kasaamiseen. Pieniä rapupalapelejä lautanen täys. Mihinkäs sitä pantteri pilkuistaan pääsisi?

Tarvinneeko tätä nyt enää sanoakaan, mutta krapukestit oli aivan mainiot. MAI-NI-OT. Ensi vuonna pitää järjestää vähintäänkin yhtä hienot pidot!