Krapukestit

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna vietettiin taloyhtiömme puutarhassa rapujuhlia. Juhliin osallistui suurin osa taloyhtiön asukkaista sekä muutama hyvä ystäväni. Juomalaulut eivät raikuneet, mutta loppukesän tunnelma oli siitä huolimatta (tai sen ansiosta, mene ja tiedä) aivan mahtava.

Pihalle kannettiin kolmen asunnon ruokapöydät, jotta saatiin tarpeeksi ruokailu- ja tarjoilutilaa juhlia varten. Löysin kirpputorilta rapujuhlia edeltävänä päivänä kaksi suurta palaa punaista kangasta kolmen euron yhteishintaan. Nappilöytö suttupyttyruokailun pöytäliinaksi, sillä kertakäyttöliinat nyt yksinkertaisesti ovat aivan liian rumia näin hienon ruokalajin kattaukseen.

Rapujen syönti on sottuista puuhaa, joten pienet sormienliotusastiat kuuluvat olennaisesti pöytään. Vettä raikastamaan kulhoihin laitettiin herukanlehtiä ja sitruunaa. Lehdillä sai muuten mukavasti hierottua likaa irti sormista, voisin käyttää tuollaisia astioita myös muulloin ruokapöydässä. Jokaiselle katettiin suosiolla jo heti alkuunsa myös kaksi lautasliinaa.

Paikoille aseteltiin komeaan riviin vesilasi, viinilasi, kuohuviinilasi ja snapsilasi. Helan går! Rapukattaukseen kuuluu olennaisesti myös rapuveitset, meillä oli käytössä jykevän teräksiset Hackmanin kapistukset. Jokaiseen lautaseen kiinnitettiin pienellä puisella pyykkipojalla kuvallinen ravunsyöntiohje sekä rapupaikkakortti.

Alkupalatarjoilun toteutettiin nyyttärimeiningillä, sillä järjestäjien energia kului pelkästään ravunkeittoon ja gubbröran tekoon, ehkä vähän myös sienipiirakan ja kirsikkajuustokakun leipomiseen. Yksi toi vihreän salaatin, toinen perunasalaatin ja kolmas sipulipiirakkaa. Tarjottavaa siis piisasi yllin kyllin. Kaverin pihasta käytiin poimimassa köynnöskrassin kukkia salaattiin ja valkoisia liljoja vaaseihin (eli viinipulloihin).

Paraatipaikkaa juhlissa piti tietenkin ne ravut. Perjantaina ravut keitettiin (ja joku ehkä vähän kiljui... krhm), annettiin maustua yön yli jääkaapissa ja lauantaina ne aseteltiin isoille laakeille astioille. Kaiken sen perkaamisen jälkeen kokosin ravunlihasta rapuleipiä ruisnappien ja paahtoleipien päälle. Herkkua. Jälkiruuaksi oli kahvia ja kirsikkajuustokakkua (josta ei olemassa minkäänlaista todistusaineistoa). Hyvää kakku kuulemma oli, viimeisestä palasta käytiin jos ei taistelua, niin ainakin keskustelua.

Alkuillasta tarkeni vielä hyvin hihattomalla mekolla, auringon laskettua piti harteille hakea lämpimämpää vaatetta. Tuikut ja kynttilät riittivät valaisemaan elokuista iltaa. Taustalla soi rauhallinen musiikki yömyöhään asti.

Ruualla ei saa leikkiä eikä veistä panna suuhun. Rapujuhlissa molemmat ovat sallittujen asioiden listalla. Rapuveitsi on ainut veitsi, jonka etiketin mukaan saa viedä suuhun. Ennen juhlien alkua sain kuulla, että kokeneet ravunsyöjät asettelevat syötyjen rapujen kuoret lautaselle enemmän tai vähemmän taiteellisesti. Taisin viettää puolet ajasta rapuleipien ja puolet ravunkuorien kasaamiseen. Pieniä rapupalapelejä lautanen täys. Mihinkäs sitä pantteri pilkuistaan pääsisi?

Tarvinneeko tätä nyt enää sanoakaan, mutta krapukestit oli aivan mainiot. MAI-NI-OT. Ensi vuonna pitää järjestää vähintäänkin yhtä hienot pidot!