Vielä ehdit osallistua arvontaan!

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, ja niin päättyy myös kesäkuu, tuo kuukausistamme valoisin. Arvontaan voi osallistua vielä huomisen ajan. Klik!

Ruusujenkin aika meni jo, tänä vuonna kukinnot näyttivät kyllä erityisen kerrotuilta ja kauniilta... ja kovin pionimaisilta. Voisin melkein vannoa, että (entisen) kotipihan ruusupensaat ovat vaihtaneet lajiketta talven aikana.

Raparperichutneyn paluu

Raparperia pukkaa puutarhassa mullan läpi sellaista tahtia, että oli pakko tarttua tuumasta toimeen ja ryhtyä keittelemään raparperichutneyta heti kun sisälämpötila laski kahteenkymppiin.

Raparperichutney on hurmannut tähän mennessä jokaisen maistajansa. Viimeisestä lusikallisesta käydään taistelu. Jotkut teistä ehkä muistavatkin viimevuotisen raparperichutneyreseptini, samaa ohjetta käytin nytkin.

Määrien kanssa se ei ole niin justiinsa, kunhan heittelee aineksia suurin piirtein oikean määrän kattilaan. Tällä kertaa tein tupla-annoksen. Chili oli nyt jotakin vihreää sorttia (en edelleenkään tunnista chilejä toisistaan) ja sipuleina oli sekä punaista että keltaista lajiketta.

Raparperit pesin hyvin ja pistin pienehköiksi paloiksi. En siis viitsinyt tällä kertaa kuoria raparpereja lainkaan, vaan ajattelin kokeilla tällaista vaivattomampaa versiota.

Inkiväärin ja chilit ostin eräästä etnisestä kaupasta (jonka nimeä en ikinä muista) Brahenkadulta Turun keskustasta. Myös tähtianiksia ja kanelitankoja löytyy etnisistä kaupoista huokeaan hintaan.

Tovin keittelyn jälkeen väriloisto kaikkoaa ja muhju muuttuu punertavan tummanruskeaksi. Valmis chutney purkitetaan heti kuumana puhtaisiin (kuumennettuihin) lasipurkkeihin, ja purkit suljetaan tiiviisti. Purkkien jäähdyttyä hetken pienen, alkaa keittiöstä kuulua plop-ääniä, kun purkit umpioituvat.

Etiketti kylkeen ja kanteen somiste. Juhlapöytäkelpoista herkkua kotikeittiöstä. Sopii eritoten grilliruokien kera tarjoiltavaksi, niin lihan kuin kanankin kanssa, kuin myös kasvispihvien... tai siis melkeinpä minkä vaan kylkeen. Chutneymme oli myös viime syksyn ravintolapäivän hampurilaisravintolamme ehdoton suosikki.

Eiku kesäkeittiöiden padat porisemaan!


P.S. Jos juustopöytään kaipailette uutta suosikkia, raparperichutneyta kokeilimme pikkujouluaikaan piparkakkujen päällä kera sinihomejuuston. Digestive-keksi, raparperichutney ja valkohomejuusto kilpailivat kimpassa ykkössijasta ensin mainitun version kanssa.

Penkeissä, puissa ja pensaissa

Nyt toukokuussa olen viettänyt huomattavan paljon aikaa puutarhassamme. Kasvimaan kääntäminen ja perustaminen haukkasi suuren osan vapaailloistani. Mikäs sitä pihalla touhutessa, kun aurinko lämmittää mukavasti poskipäitä.

Tuoksu kukkivassa puutarhassa on huumaava. Pian pihan valtaa omenankukanterälehtien valkoinen sade.

Kukkapenkkien kirous, vuohenputki, valtaa kukkamaita. Rikkaruohojen kitkeminen ei ole sitä herkuinta hommaa, mutta elintärkeää niille kasveille, joiden soisi elää. Seuraavaksi ajattelin ottaa tuon syötävän rikkakasvin lehdet talteen ja pistää muhennokseksi tai salaatiksi. Ehkä panen myös simaa tulemaan! Sopisikohan maahumala mausteyrtiksi suolaisaan vuohenputkipiirakkaan?

Katse puutarhaan päin!

Olin naapureiden kanssa grillaamassa taloyhtiön puutarhassa, kun pihaan kurvasi naapurini ystävä Päivi Lehtonen perheineen. Päivin takakontista sain ostaa näin vapunpäivän kunniaksi uunituoreen Kotipuutarhan keittokirjan.



Ja siinäpä vasta on keittokirja! Opuksessa yhdistyy luonnonläheisyys, käytännöllisyys, kauneus ja herkullisuus, mitä muuta keittokirjalta voi haluta? Reseptit on jaoteltu vuodenaikojen mukaan keväästä alkaen. Mikä parasta, kirjaa lukee kuin vuoden koukuttavinta romaania.



Päivi Lehtonen on alkujaan ekologian alalta väitellyt biologi, joka on sittemmin opiskellut ravintolakokiksi. Biologitaustan ansiosta keittokirjassa on myös vankkaa tietoa puutarhan kasveista. Tiesitkö esimerkiksi jauhosavikan runsaasta oksaalipitoisuudesta tai pihatähtimön ravinteikkuudesta? Ai etkö? No en mäkään ennen tätä kirjaa.

Resepteissä hyödynnetään pääasiassa puutarhan "rikkakasveja", villiyrttejä ja runsassatoisten puiden ja pensaiden antimia. Kirja suorastaan pursuaa ideoita - aion juosta sakset ojossa puutarhaan heti kun nokkoset ja vuohenputket putkahtavat maasta, jotta pääsen pikimmiten panemaan vuohenputki-nokkossimaa. Kesemmällä voi sitten tehdä valoisten iltojen ratoksi raparperimojitoa.

Kirjan kuvat ovat Jani Kosken ottamia - ahh, niin kauniita nekin. Kirjaa voi nyt ostaa melkeinpä kaikista kirjakaupoista, esimerkiksi täältä tai täältä.

Ruusunmarjahillo

Hilloa, hilloa, hilloa. Kaikesta päätellen en mitään muuta teekään kuin hilloa. Viikko sitten innostuin äidin luona tekemään puutarhan kurtturuusupensaiden marjoista hilloa. Ruusunmarjat ovat melkoista superfoodia nekin, aika harvoin ihmiset vain hyödyntävät niitä ruuanlaitossaan. Hilloaminen ei ole terveellisin tapa säilöä marjoja, mutta ehkä kuitenkin herkullisin.

Ruusunmarjasose ja ruusunmarjahillo

ruusunmarjoja
(hillosokeria)

Huuhdo marjat, leikkaa kannat ja poista siemenet. Laita marjat kattilaan ja kaada päälle vettä, kunnes marjat peittyvät. Keitä marjoja hiljakseen noin puoli tuntia tai kunnes marjat ovat pehmeitä. Soseuta sauvasekoittimella. Jos haluat sokeroimatonta marjasosetta, voit yksinkertaisesti pakastaa soseen sellaisenaan. Otin omasta satsistani purkillisen sokeroimatonta sosetta sivuun puolivuotiaalle siskonpojalleni. (Upposi kuulemma hyvin banaanisoseen kera.)

Jos haluat hilloa, laita sose takaisin kattilaan, kuumenna höyryäväksi ja lisää joukkoon hillosokeri. Litraan sosetta tarvitaan noin 5 dl hillosokeria. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä poreillen noin 15 minuuttia. Kaada hillo puhtaisiin lasipurkkeihin ja sulje hyvin. Säilytä viileässä.

Krapukestit

Elokuun ensimmäisenä viikonloppuna vietettiin taloyhtiömme puutarhassa rapujuhlia. Juhliin osallistui suurin osa taloyhtiön asukkaista sekä muutama hyvä ystäväni. Juomalaulut eivät raikuneet, mutta loppukesän tunnelma oli siitä huolimatta (tai sen ansiosta, mene ja tiedä) aivan mahtava.

Pihalle kannettiin kolmen asunnon ruokapöydät, jotta saatiin tarpeeksi ruokailu- ja tarjoilutilaa juhlia varten. Löysin kirpputorilta rapujuhlia edeltävänä päivänä kaksi suurta palaa punaista kangasta kolmen euron yhteishintaan. Nappilöytö suttupyttyruokailun pöytäliinaksi, sillä kertakäyttöliinat nyt yksinkertaisesti ovat aivan liian rumia näin hienon ruokalajin kattaukseen.

Rapujen syönti on sottuista puuhaa, joten pienet sormienliotusastiat kuuluvat olennaisesti pöytään. Vettä raikastamaan kulhoihin laitettiin herukanlehtiä ja sitruunaa. Lehdillä sai muuten mukavasti hierottua likaa irti sormista, voisin käyttää tuollaisia astioita myös muulloin ruokapöydässä. Jokaiselle katettiin suosiolla jo heti alkuunsa myös kaksi lautasliinaa.

Paikoille aseteltiin komeaan riviin vesilasi, viinilasi, kuohuviinilasi ja snapsilasi. Helan går! Rapukattaukseen kuuluu olennaisesti myös rapuveitset, meillä oli käytössä jykevän teräksiset Hackmanin kapistukset. Jokaiseen lautaseen kiinnitettiin pienellä puisella pyykkipojalla kuvallinen ravunsyöntiohje sekä rapupaikkakortti.

Alkupalatarjoilun toteutettiin nyyttärimeiningillä, sillä järjestäjien energia kului pelkästään ravunkeittoon ja gubbröran tekoon, ehkä vähän myös sienipiirakan ja kirsikkajuustokakun leipomiseen. Yksi toi vihreän salaatin, toinen perunasalaatin ja kolmas sipulipiirakkaa. Tarjottavaa siis piisasi yllin kyllin. Kaverin pihasta käytiin poimimassa köynnöskrassin kukkia salaattiin ja valkoisia liljoja vaaseihin (eli viinipulloihin).

Paraatipaikkaa juhlissa piti tietenkin ne ravut. Perjantaina ravut keitettiin (ja joku ehkä vähän kiljui... krhm), annettiin maustua yön yli jääkaapissa ja lauantaina ne aseteltiin isoille laakeille astioille. Kaiken sen perkaamisen jälkeen kokosin ravunlihasta rapuleipiä ruisnappien ja paahtoleipien päälle. Herkkua. Jälkiruuaksi oli kahvia ja kirsikkajuustokakkua (josta ei olemassa minkäänlaista todistusaineistoa). Hyvää kakku kuulemma oli, viimeisestä palasta käytiin jos ei taistelua, niin ainakin keskustelua.

Alkuillasta tarkeni vielä hyvin hihattomalla mekolla, auringon laskettua piti harteille hakea lämpimämpää vaatetta. Tuikut ja kynttilät riittivät valaisemaan elokuista iltaa. Taustalla soi rauhallinen musiikki yömyöhään asti.

Ruualla ei saa leikkiä eikä veistä panna suuhun. Rapujuhlissa molemmat ovat sallittujen asioiden listalla. Rapuveitsi on ainut veitsi, jonka etiketin mukaan saa viedä suuhun. Ennen juhlien alkua sain kuulla, että kokeneet ravunsyöjät asettelevat syötyjen rapujen kuoret lautaselle enemmän tai vähemmän taiteellisesti. Taisin viettää puolet ajasta rapuleipien ja puolet ravunkuorien kasaamiseen. Pieniä rapupalapelejä lautanen täys. Mihinkäs sitä pantteri pilkuistaan pääsisi?

Tarvinneeko tätä nyt enää sanoakaan, mutta krapukestit oli aivan mainiot. MAI-NI-OT. Ensi vuonna pitää järjestää vähintäänkin yhtä hienot pidot!

Karviaismarjahillo

Taloyhtiömme puutarha tarjoaa tänä vuonna parastaan. Kirsikkapuu notkui punaisenaan kirsikoita, karviaispensaat eivät jaksa kannatella satoaan. Keittiöpuuhiini onkin viime aikoina kuulunut sekä kirsikka- että karviaishillon tekeminen. Kirsikkahillolla maustoin rapujuhlissamme juustokakun, kirpsakasta karviaishillosta tein sydämiä inkiväärimuffineihin.

Karviaismarjahillo

1 litra punaisia karviaisia
1/4 dl vettä
1 tl kardemummaa
1 kanelitanko
3 dl hillosokeria

Huuhtele marjat vedellä. Perkaa marjoista kannat terävällä veitsellä. Halkaise marjat kahtia ja laita ne kattilaan muiden ainesten kera. Keitä hiljalleen noin 20 minuuttia tai kunnes marjat ovat täysin hilloutuneet. Poista kanelitanko ja purkita hillo kuumennettuihin lasipurkkeihin.

---

Satsi numero kaksi toteutettiin muutoin samalla tavalla, mutta kardemummaa en pannut, kanelitankoja oli kaksi ja lisäksi makua oli tuomassa yksi tähtianis ja puoli desiä fariinisokeria. Veden sijaan käytin nesteenä puolikkaan sitruunan mehua, ja heitinpä joukkoon sitruunankuoriraastettakin. Raikkaan kirpsakkaa hilloa!

Raparperichutney

Keittiööni alkaa vähitellen hivuttautua enemmän ja enemmän suomalaiseen keittiöön kuulumattomia raaka-aineita. Suosittelen itämaisten herkkujen hankintaa itämaisista kaupoista, sillä hintataso on aivan eri luokkaa kuin perusmarketeissa. Turusta löytää parin korttelin säteellä ainakin Brahenkadulta yhden, Eerikinkadulta toisen ja Aninkaistenkadulta kolmannen puodin.


Hellapoliisin raparperichutneyta suositeltiin Hesarissa, päätin kokeilla. Herkuttelin chutneyllani eilen kanafileepihvin ja salaatin kera. Minä en tunnetustikaan osaa noudattaa reseptejä, joten tässä (yllättävän hyvin onnistunut) oma versioni raparperichutneysta. En tiedä, miltä raparperichutneyn kuuluisi maistua, mutta kyllä tämä ainakin minun makuhermojani hivelee.

Tässä reseptissä aineisten määriä voi itse säädellä omaan makuun sopiviksi. Rentoa kokkailua!


Raparperichutney

½ kg raparperia kuorittuna ja paloiteltuna
2 pientä sipulia
1 - 2 rkl tuoretta inkivääriä silputtuna (noin parin sentin pala)
2 (pienehköä) valkosipulinkynttä silputtuna
1 - 3 rkl tuoretta (punaista) chiliä silputtuna (oman maun mukaan)
1 - 3 tähtianista (oman maun mukaan)
1 kanelitanko
½ dl valkoviinietikkaa
2 dl fariinisokeria
2½ dl hillosokeria

Mittaa kaikki ainekset kattilaan ja anna kiehua hiljalleen 15 - 20 minuuttia. Lusikoi chutney (puhtaisiin ja kuumennettuihin) lasipurkkeihin (piripintaan) ja sulje tiiviisti. Jäähdytä jääkaapissa. Herkuttele esimerkiksi grilliruokien kera.

---

edit. Tein uuden satsin chutneyta vielä elokuun lopussa. Heitin raparperien sekaan myös omenanpaloja ja ronskimmalla kädellä kaikkia mausteita. Esimerkiksi chiliä meni ruokalusikallisen sijaan kokonainen palko silputtuna. Kannattaa rohkeasti kokeilla lisätä mausteita ihan oman maun mukaan.

Ihan pihalla.

Helteellä asennoituminen työntekoon on ollut heikonlaista. Olen lähinnä istunut puutarhassa ja välillä vähän pyöritellyt käsissäni kirjoja ja papereita. Ensi viikolla alkaa tehoelokuu, ehkä sitä sitten taas viitsii tehdä muutakin kuin grillata ja syödä mansikoita.

Kimppu

Tänään kävin ottamassa siskosta ja langosta hääkuvia. Hääpäivän kaatosade piti huolen että silloin kuvia ei otettu. Rämmittiin keskellä peltoa, siksi kumisaappaat. 

Kuvauksia varten piti tehdä myös uusi morsiuskimppu. Kaikki kukat poimin siskon omasta pihapiiristä. Suuri osa on peräisin keväällä istutetuista siemenistä. Budjettiin sopivaa ja somaa. Heinä- tai elokuussa naimisiin meneville hyvä vinkki, kesäkuuksi kukat eivät ehtineet.

Hilloksi

Meidän pihassamme kasvaa tuollainen vanha ja kiemurarunkoinen omenapuu, joka kannattelee oksillaan syvänpunaisia omenia. Kun omenaa puraisee, paljastuu sisältä vitivalkoinen malto. Ne ovat ihan parhaita syöntiomenia, lajikkeesta ei ole tietoa. Ehkä Pekkaa tai Bergiusta, otetaanko DNA?

Tähän aikaan vuodesta nuo omenat ovat jo kovin pehmeitä, joten kuivaamiseen ne eivät enää oikein soveltuneet. Hilloksi siis päättyy omenain elinkaari. Halusin säästää hilloon myös omenien kuoret, joissa suuri osa mausta piilee, joten heitin lohkot punakuorineen tehosekoittimen kautta kattilaan hilloutumaan. Minua eivät pienet sattumat hillossa haittaa, mielestäni mansikkahillojenkin parasta osuutta ovat ne isot palat siellä seassa. Sattumia tai ei, ihaninta tässä oli se, että hillosta tuli PUNAISTA! Niin söpöä, että eihän tuota raaski edes syödä.

Nyt pohdin, pitäisikö lopuista punaompuista tehdä hilloa vai mehua. Punaista sen on oltava joka tapauksessa.

Omenoiden, omenoitten, omenien, omenojen, omenain

Kaikki taivutusmuodot ovat kieliopillisesti oikein, jos sitä mietitte. Minä olen ihan pulassa noitten kanssa täällä. Olen jo moneen eri päivälliseen omenoita lisäillyt, sinne ne passaa hyvin pannulle kaikkien muidenkin kasvisten kanssa. Eilen tein aivan hullun hyvää omena-tomaattikeittoa. Luitte oikein. Ihanan mausteista keittoa viileisiin syyspäiviin. Kokeilkaa, jos uskallatte! Oli oikein nam-nam.

Omena-tomaattikeitto

öljyä paistamiseen

2 tl Erős Pistaa (unkarilainen tulinen paprikatahna)

1/4 isosta purjosta (tai puolet pienestä)

1 sipuli (tai puolikas jättisipuli, kuten mulla)

1 valkosipulinkynsi

5 kotimaista omenaa

loraus vettä

1 prk tomaattimurskaa

100 g maustamatonta tuorejuustoa

1/2 sitruunan mehu

suolaa, pippuria

Kuullota tilkassa paprikatahnalla maustettua oliiviöljyä kaikki sipulit. Lisää pilkotut omenat ja sen verran vettä, että ei heti kärähdä pohjaan. Anna kypsyä hetki. Lisää joukkoon tomaattimurska, tuorejuusto, sitruunamehu ja mausteita maun mukaan. Anna hautua hetki miedolla lämmöllä. 

P.S. Erős Pistaa saa kuulemma esimerkiksi Citymarketista. Itse olen omani tuonut Unkarista asti. Tämän tilalle voi kyllä halutessaan laittaa esimerkiksi jotain chilitahnaa tai tulista currytahnaa tms. 

Vaunut tuhkimolle

Heinäkuinen puutarha on ihanan vihreä ja vehreä. Sunnuntaina söin ensimmäisen itsekasvattamani tomaatin. Salaattiakin olisi suurperheen tarpeisiin. Kurpitsa ujuttaa lonkeroitaan kasvimaan ulkopuolelle. Vaunuja kai kasvattaa. Voisiko aina olla kesä?