Raparperichutney on hurmannut tähän mennessä jokaisen maistajansa. Viimeisestä lusikallisesta käydään taistelu. Jotkut teistä ehkä muistavatkin viimevuotisen raparperichutneyreseptini, samaa ohjetta käytin nytkin.
Määrien kanssa se ei ole niin justiinsa, kunhan heittelee aineksia suurin piirtein oikean määrän kattilaan. Tällä kertaa tein tupla-annoksen. Chili oli nyt jotakin vihreää sorttia (en edelleenkään tunnista chilejä toisistaan) ja sipuleina oli sekä punaista että keltaista lajiketta.
Raparperit pesin hyvin ja pistin pienehköiksi paloiksi. En siis viitsinyt tällä kertaa kuoria raparpereja lainkaan, vaan ajattelin kokeilla tällaista vaivattomampaa versiota.
Inkiväärin ja chilit ostin eräästä etnisestä kaupasta (jonka nimeä en ikinä muista) Brahenkadulta Turun keskustasta. Myös tähtianiksia ja kanelitankoja löytyy etnisistä kaupoista huokeaan hintaan.
Tovin keittelyn jälkeen väriloisto kaikkoaa ja muhju muuttuu punertavan tummanruskeaksi. Valmis chutney purkitetaan heti kuumana puhtaisiin (kuumennettuihin) lasipurkkeihin, ja purkit suljetaan tiiviisti. Purkkien jäähdyttyä hetken pienen, alkaa keittiöstä kuulua plop-ääniä, kun purkit umpioituvat.
Etiketti kylkeen ja kanteen somiste. Juhlapöytäkelpoista herkkua kotikeittiöstä. Sopii eritoten grilliruokien kera tarjoiltavaksi, niin lihan kuin kanankin kanssa, kuin myös kasvispihvien... tai siis melkeinpä minkä vaan kylkeen. Chutneymme oli myös viime syksyn ravintolapäivän hampurilaisravintolamme ehdoton suosikki.
Eiku kesäkeittiöiden padat porisemaan!
P.S. Jos juustopöytään kaipailette uutta suosikkia, raparperichutneyta kokeilimme pikkujouluaikaan piparkakkujen päällä kera sinihomejuuston. Digestive-keksi, raparperichutney ja valkohomejuusto kilpailivat kimpassa ykkössijasta ensin mainitun version kanssa.
Hitsi, mun piti tätä viime kesänä tehdä mutta unohdin. Tämän kesäkeittiön kattila rupeaa siis pian porisemaan. Mitenkäs tämä tekele säilyy?
VastaaPoistaKovin tarkkaa säilymisaikaa on vaikea sanoa, sillä chutney katoaa parempiin suihin hyvinkin sukkelaan. Kauaa yksikään purkki ei ole ehtinyt jääkaapissani seistä. Viime syksyn viimeisestä erästä (omenaa ja raparperia) säästin yhden purkin tämän vuoden puolelle, eikä chutney ollut kyllä kärsinyt säilytyksessä lainkaan. Joukossa on kuitenkin aika paljon etikkaa ja sokeria, jotka auttavat chutneyn säilymisessä :)
Poista