Kun VHS-kasetit jäivät DVD-levyjen varjoon, moniin komeroihin jäi hillittömät vuoret unohdettuja filmejä. Käsistään taitava mammani on hiljan kierrättänyt videonauhat kutomalla niitä puuvillaloimiin poppanaliinojen tapaan. Kudotusta materiaalista hän ommella surrautti tukevia kasseja.
Bongasin äitini komerosta tuollaisen kassin, jota hänen ei kuulemma tullut ikinä käytettyä. Minä nappasin sen mukaani (tiedoksi äidillekin, haha), kun tarvitsin juhannusriennoista palatessani lisää kantovälineitä. Ja voi että, kuinka täydellinen voi kassi olla? Se ei ole liian pieni, muttei liian suurikaan. Kassiin mahtuu hyvin esimerkiksi mappi, jollaista saan tänäkin kesänä raahata töihin ja takaisin harva se päivä.
Kantokahvat ovat tukevat ja juuri oikean mittaiset: kassin saa olalle, mutta kädessä roikottaenkaan kassin pohja ei laahaa maata. Pohja on vahvistettu (tutkailujeni mukaan) muovimatosta kierrätetystä palasta, joka on päällystetty kankaalla. Kassi seisoo siis tyhjänäkin ihan omin voimin.
Innostuin tuosta materiaalista sen verran, että nyt haaveilen saavani tuosta kimaltelevasta mustasta videonauhakudoksesta koreja ja pöytätabletteja. Kotikotoa videonauhat kannettiin jo viime syksynä kierrätyskeskukseen, mutta teiltä muilta kasetteja ehkä vielä nurkista löytyy? On hauska antaa mielikuviteuksen laukata ja itsekseen pohdiskella, mitä kaikkea noihinkin nauhoihin on taltioituna. New Kids on the Blockin konsertti? Lambadaa? Muumeja? X-fileseja?
Hieno!!
VastaaPoistaTuo on kierrätystä, jos mikä ja miten kaunis se on...:)
No kyllä! Pitää lähettää mammalle terveiset! :)
PoistaMä aioin tehdä kans jotain, mutta lopulta nauhat päätyivät roskiin, koska ne ovat hurjan paloarkoja. Sehän ei normaaliasunnossa haittaa, mutta tällaisessa puulämmitteisessä se oli pienoinen ongelma. Harmi, koska niistä olisi saanut tehtyä vaikka mitä kivaa.
VastaaPoistaJoo, minäkin silloin viime syksynä mietin, että tuleeko niistä nauhoista mitään tehtyä, niin totesin, että eipä varmaankaan tule. Kierrätykseen joutivat siis. Täytyy mammalta tilata videonauhapoppanaa :)
PoistaMun olis ihan pakko saada tuommoinen! Ihan todella makea!
VastaaPoistaTyöväenopiston poppanaliinakursseille heti syksyllä! :)
PoistaOispa siistiä tietää, mistä leffasta on kassinsa tehny! -SannaK
VastaaPoistaNo niinpä! :)
PoistaVau mikä materiaali, näyttää tosi kivalta! Ja mieletön kierrätysidea muutenkin :)
VastaaPoista