Tarkkaavaisimmat ehkä jo huomasivat edellisen postauksen maustekaapin... tai nykyään -hyllyn tuunauksen. Jottei keittiö olisi ihan yhtä valkoista ovea vain, päätin olla laittamatta maustehyllyn eteen ovia takaisin. Sain päätökselleni myös vuokraisännän siunauksen. Jotain maustehyllylle kuitenkin oli tehtävä, olivat hyllynreunat jo ajan myötä kellastuneetkin.
Teippitarhasta ostettu hopearaidallinen washi-teippi pääsi mukaan tuunaukseen. Ensin piti teipata vain liesituulettimen yläpuolella oleva kellastunut lista, mutta niin se on, että nälkä kasvaa syödessä.
Jokainen hyllynreuna sai osansa teippirullasta, riitti siitä hieman myös kaapinovien kellastuneiden välien tuunaukseen. Pieni vaiva, oleellinen ero.
Kun teippi loppui, muistui mieleeni askartelusopessani lojuva mattapintainen kontaktimuovi (Lidlistä). Siks ja saks. Äkkiä maustekaapin taustalevy oli saanut uudet vaatteet.
Kontaktimuovilla kalvoittaminen tapahtui samaan malliin kuin yläasteikäisen Krissen oppikirjojenkin päällystäminen: viivottimella sileäksi. Ylimääräiset suirut leikkasin mattoveitsellä pois.
Helppo tapa tehdä pieni muutos nopeasti. Samalla tekniikalla voisi uudistaa myös esimerkiksi tiskikaapin taustalevyn. Sekä teippiä että kalvoa voi pyyhkiä kostealla rätillä, joten puhdistuskaan ei ole ongelma.
Onnistunut lopputulos, vai kuinka?
Ihan älyttömän makea tuunaus tuo kaapin takaseinän muovitus. Upean näköinen kuosikin! Eksyin blogiisi ekaa kertaa, mutta ei taatusti jää viimeiseksi!
VastaaPoistaWashiteippihyllynreunatuunaus on tehty meilläkin. Käypä tsekkaamassa! http://maitokahviajamaalipilkkuja.blogspot.fi
Ooh! En ole nähnyt tätä kommenttia aiemmin. Kiitos ja anteeksi! Pitää käydä vierailulla!
VastaaPoista