perjantai 30. syyskuuta 2011

Your Face, My Face.

Viimeisellä kirpparikierroksellani löysin Your Facen harmaan mekon seitsemällä eurolla. Melkein jäi mekko rekkiin odottamaan oikeankokoista asiakasta, mutta yleisön painostuksesta päätin kuitenkin kotiuttaa kokoa liian suuren vaatekappaleen. Jos harkitset ostavasi sellaisen vaatteen, jota on pakko muokata, mieti ihan oikeasti tarkkaan, aiotko suunnitelmasi toteuttaa, vai jääkö mekko sinunkin kaappiisi käyttämättömänä roikkumaan lopulta päätyen parin vuoden odotuksen jälkeen jälleen kirpparille.



Tämän mekon materiaali oli erinomaista, kauniisti laskeutuvaa viskoosisekoitetta. Mekko oli ihanan mallinen ja muuten aivan passelin kokoinen, mutta kainaloista se roikkui rumasti. Lisäksi helman piilo-ommel oli purkautunut, mikä tapahtuu valitettavan usein laadukkaittenkin vaatteiden kohdalla. Tiesin kuitenkin osaavani pienentää vaatetta saumoista pilaamatta sitä lopullisesti.

Ai miten se sitten tapahtuu? No ihan helposti. Sinäkin osaat kyllä, jos ratkominen on tuttua ja ompelukoneella osaat ommella suoraa. Ensin otat sen ratkojan käteen ja varovasti (!) purat käsiaukon alareunasta ompeleet repimättä ohutta vuorikangasta. Jatka purkamista sivusaumaan, mutta älä suinkaan pura turhaan, vaan vain sen verran kuin on tarpeen. Kun purkutyö on tehtynä, neulaa sivusauman päällikangas nurjalta puolelta ja ompele uusi sauma oikealle etäisyydelle reunasta. Itse pienensin noin 1½ senttiä molemmista reunoista.  Pienennä myös vuori oikean kokoiseksi (sieltä vuorin sisäpuolelta). Jätin saumavarat leikkaamatta, sillä kangas on niin ohutta, että ne ei haittaa yhtään. Ja onpahan sitten vähän takaisin päästettävää, jos pääsee vähän lihomaan.





Neulaa nurjalta puolelta käsiaukon vuori kiinni päällikankaaseen ja ompele seuraten sitä aiemmin purkamaasi saumaa. Käännä mekko oikeinpäin ja tikkaa kainalosauma päällipuolelta mahdollisimman läheltä reunaa. Pidä jo neulatessasi huolta, että vuorikangas ei tursua etupuolelle.



Jee, voiton puolella jo. Enää helman ompelu. Piilo-ompeleen salaisuus on kankaan taittelussa. Se näyttää vaikealta, ja kyllä se vähän harjoittelua vaatiikin, joten kokeile ensin tilkulle, ettet ryssi sitä sun hienoa mekkoas! Käännä ensin noin 1½ senttiä helmaa nurjalle puolelle. 



Taita sitten nurjalta puolelta kangasta sen verran taitoksen päälle, että tuota "saumaa" jää puolisen senttiä. En tiedä onko eri ompelukoneiden piilo-ompeleen leveyksillä eroa, joten ihan sen oman ompelukoneen ominaisuuksien mukaan mennään.


Taitos näyttää nurjalta puolelta tältä:


Ja oikealta puolelta tältä:


Yllä olevan kuvan alempi taitos tulee olemaan mekon helman alareuna. Siirry sitten ompelukoneelle ja aseta tikiksi piilo-ommel. Se sellainen kuva, jossa on suoraa ommelta ja siksakkia sekaisin. Aseta kangas paininjalan alle siten, että suora ommel tulee aivan reunaan ja siksak-osuus yltää juuri ja juuri taitoksen yli.



Suoraa ja siksakkia siis. Tuon siksakin vasen reuna on se, joka näkyy kankaan päällipuolella, kaikki muu jää piiloon. Piilo-ompeleesta jää näkyviin siis vain yksi pisto noin 1½ sentin välein. Ommellessasi pidä siis huoli siitä, että siksak ei mene liian pitkälle taitoksen yli: se kaikki näkyy sitten päällipuolella.


Lopuksi pue mekko päällesi ja ole erittäin tyytyväinen suoritukseesi. Olet juuri tehnyt yhteistyötä Your Facen mekon kanssa. Seitsemän euroa täydellisestä vaatekappaleesta ei ole juuri mitään alkuperäiseen 100 euron hintaan verrattuna.



Kuvassa myös hieman trash designia. Väkersin itselleni tuollaisen nyt niin suositun trikoosuikalehuivin pienillä lisähöysteillä. Siitä sitten myöhemmin lisää.

torstai 29. syyskuuta 2011

Pääasia

Nyt on syksyn ensimmäinen myssy neulottu. Mä en ihan oikeasti tarvitsisi enää yhtään myssyä, ja voin melkeinpä lyödä vetoa, että kunhan haen kaikki pääasiat kesäsäilöstä esille, löydän sieltä joukosta jonkin enemmän tai vähemmän samanlaisen. Mutta tässä on vähän niinku pitsineuletta ja mukagraafisia kulmia. Ja se on musta.




Vasuri kun olen, joudun aina muuttamaan ohjeita itselleni sopiviksi, eikä tämäkään muistuta enää edes etäisesti alkuperäistä mallia. Jos ihania myssyohjeita kaipaat, suosittelen Drops-sivustoa. Siellä niitä on pilvin pimein.

maanantai 26. syyskuuta 2011

Omenoiden, omenoitten, omenien, omenojen, omenain

Kaikki taivutusmuodot ovat kieliopillisesti oikein, jos sitä mietitte. Minä olen ihan pulassa noitten kanssa täällä. Olen jo moneen eri päivälliseen omenoita lisäillyt, sinne ne passaa hyvin pannulle kaikkien muidenkin kasvisten kanssa. Eilen tein aivan hullun hyvää omena-tomaattikeittoa. Luitte oikein. Ihanan mausteista keittoa viileisiin syyspäiviin. Kokeilkaa, jos uskallatte! Oli oikein nam-nam.





Omena-tomaattikeitto

öljyä paistamiseen
2 tl Erős Pistaa (unkarilainen tulinen paprikatahna)
1/4 isosta purjosta (tai puolet pienestä)
1 sipuli (tai puolikas jättisipuli, kuten mulla)
1 valkosipulinkynsi

5 kotimaista omenaa
loraus vettä
1 prk tomaattimurskaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 sitruunan mehu
suolaa, pippuria

Kuullota tilkassa paprikatahnalla maustettua oliiviöljyä kaikki sipulit. Lisää pilkotut omenat ja sen verran vettä, että ei heti kärähdä pohjaan. Anna kypsyä hetki. Lisää joukkoon tomaattimurska, tuorejuusto, sitruunamehu ja mausteita maun mukaan. Anna hautua hetki miedolla lämmöllä. 



P.S. Erős Pistaa saa kuulemma esimerkiksi Citymarketista. Itse olen omani tuonut Unkarista asti. Tämän tilalle voi kyllä halutessaan laittaa esimerkiksi jotain chilitahnaa tai tulista currytahnaa tms. 

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Korvistaulu

Tehtyäni itselleni parin nahkasulkakorviksia, jäin ihmettelemään, mihin ne voisi aina ulkoiluttamisen jälkeen ripustaa odottamaan seuraavaa käyttökertaa, ettei herkkä nahka mene pilalle. Näin jossain raamit, joihin oli viritetty muutama metallilanka korvisten ripustamista varten. Minäpä päätinkin tehdä samaan käyttötarkoitukseen kanaverkkotaulun. Vähän on kehys ottanut osumaa, mutta ei anneta sen häiritä, eihän?



Puuterointihuoneen seinä itse maalattu likaisen persikan viehättävästä sävystä valkoiseksi. Ette voi edes kuvitella kuinka kamala tuo pikkuruinen huone oli ennen maalausta. Kehys eurolla Ekotorilta. Letö-fetö-korvikset tehty omin kätösin.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Sadonkorjuuhyvyyksiä

Aina kun on tekosyy leipoa jotain, niin noh, leivon. Eilen oli ainejärjestön saunailta ja tutustumisbileet, jonne päätin loihtia jotain puutarhan omenasadosta. Resepti on usemmasta ohjeesta yhdistetty ja päässä muokattu mieleiseksi. Toivottavasti tämä inspiroi teitäkin kokeilemaan jotain samantapaista, tai ehkä jopa noudattamaan reseptiä orjallisesti. Tämä on hyvää. Ihan oikeesti. Ihanan mehevää ja syksyistä. Ei kaipaa mielestäni mitään ylimääräisiä vaniljakastikkeita kaverikseen. Jos et tykkää rahkasta, se ei tarkoita ettetkö tykkäisi tästä. Rahka ei nimittäin maistu piirakassa yhtään rahkalta.


Sitruunainen omena-rahkapiirakka
(uunipellillinen)

Täyte
6-10 kotimaista omenaa (riippuen koosta)
2 munaa
4 dl maitorahkaa
1 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl kanelia
1/2 sitruunan mehu (ja/tai kuoriraastetta)

Valmista ensin täyte. Poista omenoista keskusta ja tee omenoista ohuita lohkoja. Riko munien rakenne ja sekoita joukkoon muut täytteen ainekset. Jätä täyte maustumaan hetkeksi.

Taikina
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g pehmeää rasvaa (ei täysin sulatettua)

Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon pehmeä rasva. Koostumuksen pitäisi olla nyt hieman murumainen, ei tahmea. Jaa taikina kahteen osaan.

1 muna
2 dl kermaviiliä

Lisää taikinanpuolikkaan joukkoon muna ja kermaviili. Tämän taikinan koostumuksen pitäis olla nyt melko tahmea. Kaavi tahmea taikina leivinpaperoidulle syvälle uunipellille käyttäen apunasi mitä tahansa työvälineitä, että saat taikinan tasaisesti levitettyä. Se on todistettavasti mahdollista. Älä luovuta. Paista piirakan pohjaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin viisi (5) minuuttia.

Levitä esipaistetun pohjan päälle omena-rahkatäyte ja ripottele pinnalle se kulhossa odottava murumainen taikinanpuolikas. Lykkää koko lysti uunin keskitasolle ja paista vielä noin puoli tuntia (tai kunnes murupinta on saanut kauniin kullanrusehtavan värin).


[Kuvan basilikankukat ovat kuvausrekvisiittaa]

torstai 22. syyskuuta 2011

Autottoman aamukahvi

Kun hengailee kotona normaalia enemmän, on aikaa olla ja ihmetellä kaikenlaisia juttuja. Eilen join aamukahvia uudesta hienosta lahjaksi saamastani gradumukista vilkuillen samalla ikkunasta pihalle ja koettaen arvata, soittaako naapuri poliisit vai ei. Siis kun olihan se ihan kamalaa, että joku oli parkkeerannut hetkeksi autonsa rapun oven eteen ja naapurini joutui kiertämään viisi metriä kauempaa päästäkseen omalle autolleen.





Koska mikään ei riitä, ei edes kaksi A4:n kokoista pyyhkimien alle jätettyä uhkauskirjettä, niin soittihan se ne poliisit kävellen samalla hermostuneesti edestakaisin rikospaikan vieressä. Mut ei ne poliisit koskaan tullu, vaikka mä jo vähän odotin niitä.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Pussihousumekko lyylille

Sain viime viikonloppuna koko perheellisen ihania ihmisiä kylään. Kiertelimme Aura Street Marketissa ja siellä lastenvaatteita hypistellessämme menin möläyttämään, että kyllä minäkin voin tehdä tytölle-jolla-ei-ole-vielä-nimeä mekon jos toisenkin. Lyylin (mun mielestä kaikkia tyttövauvoja vois kutsua lyyleiksi) äidin toiveena oli, että mekko ei olisikaan mekko, vaan pussihousumainen. Materiaalitoiveena oli "jotain kierrätettyä" ja mielellään seitkytlukua.

Aiemmin ompelemani retrotöppöset menivät samalle lyylille. Kuosi oli ollut mieluinen, joten päätin toteuttaa myös nutun samasta kankaasta. Kaavat piirsin itse, kunhan ensin hahmottelin 55-senttisen ihmisen kokoa jonkun ikivanhan käsityökerholehden trikoopotkuhousuista. Olkaimiin laitoin kahdet nepparit, joten nutussa on vähän säätövaraakin. Tällainen siitä sitten tuli. Pussihousumekko pikkuiselle. Toivottavasti passaa!





lauantai 10. syyskuuta 2011

Leather feather

Letö-fetö. Tämä idea on pyörinyt mielessäni jo niin kauan, että olihan se jo pakko toteuttaa. Kärsin auttamattomasta korvispulasta, sillä nikkeliallergikkona jää kaikki hienot designjutut ostamatta korvalehtien tulehduksen pelossa. Ja joo, ne on "nikkelittömiä", joka tarkoittaa lähinnä vain sitä, että tuotteet sisältävät EU:n salliman määrän nikkeliä. Sekin on mulle liikaa. Vain jalometalleja korviini (tai muuallekaan iholleni), kiitos.


Hahmottelin sulan muodon paperille, leikkasin kaavan mukaan palan nahasta, pujotin sulan "varren" hopearenkaaseen, taitoin liitoksen kiinni ja kiinnitin sen pikaliimalla. Koukut ja renkaat ovat parin vuoden takaisia äidin tuomia tuliaisia Riiasta. Nahkapalat (joista käytin nyt murto-osan) olen ostanut joskus eurolla kirpparilta. Mä tykkään.

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Haudi-hou, hoodie!

Aivan liian vähän tulee tehtyä itselle vaatteita. Yleensä moinen johtuu siitä, että vaatteisiin soveltuvia kivoja kankaita on lähes mahdotonta löytää sopuhintaan. Kaiken lisäksi kaavojen piirtäminen on aina yhtä ikävää, niillä on tapana tappaa kaikki luovuuden rippeetkin (ja pahimmassa tapauksessa ryssiä koko ompeluprojektin aloittamisen). Säädettävä sovitusnukke olisi ratkaisu ongelmiini. Kolminumeroiset summat pitävät kuitenkin hankinnan vain haaveena.

Muhkeampaa kukkaroa odotellessa täytyy tyytyä simppeleihin projekteihin sekä pue ja riisu -mallailuun. Ostin taannoin pistämättömän tummansinisen ekstra-ekstra-suuren hupparin vaivaisella eurolla. Heitin koltun niskaani, hahmottelin oikeaa mallia hakaneulojen avulla, levitin puseron tasaiselle alustalle ja piirsin kankaalle uudet leikkauslinjat. Viivoja pitkin saksin kangasta ensin toisesta sivusaumasta, ja saman mallin mukaan myös toisen sivun. Leikkasin hihat saumoja pitkin irti ja kavensin ne sopiviksi. Lopuksi kuroin kokonaisuuden uudelleen kasaan. Voin kertoa, että hihojen siirtäminen oikeille paikoilleen (kuvassa hakaneulat merkkinä) on melkoinen ryhtiliike.






Niin kuin viehättävästi sensuroidusta kuvasta näkyy, nyt mulla on ihana takapuolen peittävä huppari, jossa on tarpeeksi pitkät hihat jopa pyöräilyyn.  Se on rento, mutta kuitenkin melko kapealinjainen. Onnistumisen iloa havaittavissa tällä suunnalla.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Pitsineuleen reinkarnaatio

Väkersin aikani kuluksi (lue: opiskelun välttelemiseksi) kymmenen vuotta vanhaan Ikean nojatuoliin istuinpäällisen. Suunnitelmissa on itse asiassa ollut koko tuolin kattava neuleverhoilu, mutta tämä saa nyt toistaiseksi riittää. Rajansa gradunvälttelylläkin vapaa-ajan käytölläkin.




Siinä ohessa syntyi sivutuotteena suit sait sukkelaan pitsineulesäärystimetkin. Neuleesta on moneksi. Edellisessä elämässään nämä tuotteet olivat (vanhempieni vintiltä löytynyttä) yhtä ja samaa paitaa.

maanantai 5. syyskuuta 2011

Pullantuoksuinen sunnuntai

Vanhempieni luona sanomalehteä lueskellessani silmiini osui omenaherttojen resepti. Pelkkä ajatuskin kuulosti niin herkulliselta, että päätin ottaa ohjeen testaukseen.


Omenahertat

5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 tl suolaa
2 dl sokeria
1 rkl kardemummaa
n. 14 dl vehnäjauhoja
200 g voita

Voiteluun:
munaa
Päälle:
omenaviipaleita
kanelia
sokeria

Liuota hiiva kädenlämpimään maitoon. Lisää suola, sokeri ja hienonnettu kardemumma. Sekoita joukkoon noin puolet jauhoista ja vatkaa hetki. Näin taikinaan muodostuu parempi sitko. Alusta mukaan loput jauhoista ja viimeiseksi pehmeä rasva. Kohota. Kauli noin kahden sentin levyksi ja tee pullia haluamallasi muotilla. Kohota peitettynä, voitele munalla ja paina keskelle pari omenaviipaletta tai marjoja. Paista 225 asteessa keskitasolla 8–12 minuuttia.


perjantai 2. syyskuuta 2011

Unisieppari

Erään elokuisen illan ratoksi näpertelin itselleni unisiepparin. Eihän tuo nyt muistuta kuin etäisesti niitä aitoja pohjoisamerikkalaisia ojibwa-intiaanien taikakaluja, mutta kaunis koriste se tuokin on makuutilassani.





Paperihöyhenien askartelu oli hyvin meditatiivista. Idean sain täältä, mutta oma toteutukseni oli hyvin paljon suurpiirteisempi. Mittaa ei käytetty eikä kaavoja piirretty. Unisiepparin teko-ohje puolestaan löytyy esim. täältä.