Aivan liian vähän tulee tehtyä itselle vaatteita. Yleensä moinen johtuu siitä, että vaatteisiin soveltuvia kivoja kankaita on lähes mahdotonta löytää sopuhintaan. Kaiken lisäksi kaavojen piirtäminen on aina yhtä ikävää, niillä on tapana tappaa kaikki luovuuden rippeetkin (ja pahimmassa tapauksessa ryssiä koko ompeluprojektin aloittamisen). Säädettävä sovitusnukke olisi ratkaisu ongelmiini. Kolminumeroiset summat pitävät kuitenkin hankinnan vain haaveena.
Muhkeampaa kukkaroa odotellessa täytyy tyytyä simppeleihin projekteihin sekä pue ja riisu -mallailuun. Ostin taannoin pistämättömän tummansinisen ekstra-ekstra-suuren hupparin vaivaisella eurolla. Heitin koltun niskaani, hahmottelin oikeaa mallia hakaneulojen avulla, levitin puseron tasaiselle alustalle ja piirsin kankaalle uudet leikkauslinjat. Viivoja pitkin saksin kangasta ensin toisesta sivusaumasta, ja saman mallin mukaan myös toisen sivun. Leikkasin hihat saumoja pitkin irti ja kavensin ne sopiviksi. Lopuksi kuroin kokonaisuuden uudelleen kasaan. Voin kertoa, että hihojen siirtäminen oikeille paikoilleen (kuvassa hakaneulat merkkinä) on melkoinen ryhtiliike.
Niin kuin viehättävästi sensuroidusta kuvasta näkyy, nyt mulla on ihana takapuolen peittävä huppari, jossa on tarpeeksi pitkät hihat jopa pyöräilyyn. Se on rento, mutta kuitenkin melko kapealinjainen. Onnistumisen iloa havaittavissa tällä suunnalla.
