Omenoiden, omenoitten, omenien, omenojen, omenain

Kaikki taivutusmuodot ovat kieliopillisesti oikein, jos sitä mietitte. Minä olen ihan pulassa noitten kanssa täällä. Olen jo moneen eri päivälliseen omenoita lisäillyt, sinne ne passaa hyvin pannulle kaikkien muidenkin kasvisten kanssa. Eilen tein aivan hullun hyvää omena-tomaattikeittoa. Luitte oikein. Ihanan mausteista keittoa viileisiin syyspäiviin. Kokeilkaa, jos uskallatte! Oli oikein nam-nam.

Omena-tomaattikeitto

öljyä paistamiseen

2 tl Erős Pistaa (unkarilainen tulinen paprikatahna)

1/4 isosta purjosta (tai puolet pienestä)

1 sipuli (tai puolikas jättisipuli, kuten mulla)

1 valkosipulinkynsi

5 kotimaista omenaa

loraus vettä

1 prk tomaattimurskaa

100 g maustamatonta tuorejuustoa

1/2 sitruunan mehu

suolaa, pippuria

Kuullota tilkassa paprikatahnalla maustettua oliiviöljyä kaikki sipulit. Lisää pilkotut omenat ja sen verran vettä, että ei heti kärähdä pohjaan. Anna kypsyä hetki. Lisää joukkoon tomaattimurska, tuorejuusto, sitruunamehu ja mausteita maun mukaan. Anna hautua hetki miedolla lämmöllä. 

P.S. Erős Pistaa saa kuulemma esimerkiksi Citymarketista. Itse olen omani tuonut Unkarista asti. Tämän tilalle voi kyllä halutessaan laittaa esimerkiksi jotain chilitahnaa tai tulista currytahnaa tms. 

Korvistaulu

Tehtyäni itselleni parin nahkasulkakorviksia, jäin ihmettelemään, mihin ne voisi aina ulkoiluttamisen jälkeen ripustaa odottamaan seuraavaa käyttökertaa, ettei herkkä nahka mene pilalle. Näin jossain raamit, joihin oli viritetty muutama metallilanka korvisten ripustamista varten. Minäpä päätinkin tehdä samaan käyttötarkoitukseen kanaverkkotaulun. Vähän on kehys ottanut osumaa, mutta ei anneta sen häiritä, eihän?

Puuterointihuoneen seinä itse maalattu likaisen persikan viehättävästä sävystä valkoiseksi. Ette voi edes kuvitella kuinka kamala tuo pikkuruinen huone oli ennen maalausta. Kehys eurolla Ekotorilta. Letö-fetö-korvikset tehty omin kätösin.

Sadonkorjuuhyvyyksiä

Aina kun on tekosyy leipoa jotain, niin noh, leivon. Eilen oli ainejärjestön saunailta ja tutustumisbileet, jonne päätin loihtia jotain puutarhan omenasadosta. Resepti on usemmasta ohjeesta yhdistetty ja päässä muokattu mieleiseksi. Toivottavasti tämä inspiroi teitäkin kokeilemaan jotain samantapaista, tai ehkä jopa noudattamaan reseptiä orjallisesti. Tämä on hyvää. Ihan oikeesti. Ihanan mehevää ja syksyistä. Ei kaipaa mielestäni mitään ylimääräisiä vaniljakastikkeita kaverikseen. Jos et tykkää rahkasta, se ei tarkoita ettetkö tykkäisi tästä. Rahka ei nimittäin maistu piirakassa yhtään rahkalta.

Sitruunainen omena-rahkapiirakka

(uunipellillinen)

Täyte
6-10 kotimaista omenaa (riippuen koosta)
2 munaa
4 dl maitorahkaa
1 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1,5 tl kanelia
1/2 sitruunan mehu (ja/tai kuoriraastetta)

Valmista ensin täyte. Poista omenoista keskusta ja tee omenoista ohuita lohkoja. Riko munien rakenne ja sekoita joukkoon muut täytteen ainekset. Jätä täyte maustumaan hetkeksi.

Taikina
8 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
2 tl vaniljasokeria
250 g pehmeää rasvaa (ei täysin sulatettua)

Sekoita taikinan kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon pehmeä rasva. Koostumuksen pitäisi olla nyt hieman murumainen, ei tahmea. Jaa taikina kahteen osaan.

1 muna
2 dl kermaviiliä

Lisää taikinanpuolikkaan joukkoon muna ja kermaviili. Tämän taikinan koostumuksen pitäis olla nyt melko tahmea. Kaavi tahmea taikina leivinpaperoidulle syvälle uunipellille käyttäen apunasi mitä tahansa työvälineitä, että saat taikinan tasaisesti levitettyä. Se on todistettavasti mahdollista. Älä luovuta. Paista piirakan pohjaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin viisi (5) minuuttia.

Levitä esipaistetun pohjan päälle omena-rahkatäyte ja ripottele pinnalle se kulhossa odottava murumainen taikinanpuolikas. Lykkää koko lysti uunin keskitasolle ja paista vielä noin puoli tuntia (tai kunnes murupinta on saanut kauniin kullanrusehtavan värin).


[Kuvan basilikankukat ovat kuvausrekvisiittaa]

Autottoman aamukahvi

Kun hengailee kotona normaalia enemmän, on aikaa olla ja ihmetellä kaikenlaisia juttuja. Eilen join aamukahvia uudesta hienosta lahjaksi saamastani gradumukista vilkuillen samalla ikkunasta pihalle ja koettaen arvata, soittaako naapuri poliisit vai ei. Siis kun olihan se ihan kamalaa, että joku oli parkkeerannut hetkeksi autonsa rapun oven eteen ja naapurini joutui kiertämään viisi metriä kauempaa päästäkseen omalle autolleen.

Koska mikään ei riitä, ei edes kaksi A4:n kokoista pyyhkimien alle jätettyä uhkauskirjettä, niin soittihan se ne poliisit kävellen samalla hermostuneesti edestakaisin rikospaikan vieressä. Mut ei ne poliisit koskaan tullu, vaikka mä jo vähän odotin niitä.

Pussihousumekko lyylille

Sain viime viikonloppuna koko perheellisen ihania ihmisiä kylään. Kiertelimme Aura Street Marketissa ja siellä lastenvaatteita hypistellessämme menin möläyttämään, että kyllä minäkin voin tehdä tytölle-jolla-ei-ole-vielä-nimeä mekon jos toisenkin. Lyylin (mun mielestä kaikkia tyttövauvoja vois kutsua lyyleiksi) äidin toiveena oli, että mekko ei olisikaan mekko, vaan pussihousumainen. Materiaalitoiveena oli "jotain kierrätettyä" ja mielellään seitkytlukua.

Aiemmin ompelemani retrotöppöset menivät samalle lyylille. Kuosi oli ollut mieluinen, joten päätin toteuttaa myös nutun samasta kankaasta. Kaavat piirsin itse, kunhan ensin hahmottelin 55-senttisen ihmisen kokoa jonkun ikivanhan käsityökerholehden trikoopotkuhousuista. Olkaimiin laitoin kahdet nepparit, joten nutussa on vähän säätövaraakin. Tällainen siitä sitten tuli. Pussihousumekko pikkuiselle. Toivottavasti passaa!