Viime viikonloppuna vietettiin iltaa siskoni tulevan vauvan kunniaksi. Näin jo joskus kauan sitten Pinterestissä kuvia pandamyssyistä ja -lapasista: pitihän sitä päästä itsekin sellaiset toteuttamaan. Ohjeen myssy on kuitenkin kovin avoin tuosta otsan kohdalta, joten päätin toteuttaa setin ihan muilla ohjeilla ja ohuemmalla langalla.
Koska olen vasenkätinen, pitää neuleohje "kääntää" etukäteen, jottei mene silmukat ohi puikkojen. Tällaisessa ohjeessa, jossa lähes joka rivillä lisätään tai kavennetaan sekä oikeassa että vasemmassa reunassa, voin vannoa, että skarpeinkin puikkojen heiluttaja menee sekaisin tyyrpuurissa ja paapuurissa.
Korvat (24 silmukkaa) neuloin samalla tavalla kuin lapasten kärkiosan, tumput syntyivät mututuntumalla silmukkamääriä arvioiden. Sekä myssy että tumput (32 silmukkaa) on neulottu 2,5 millin puikoilla.
Myös myssyn nyörit on neulottu (4 silmukkaa). Kannattaa lukaista ohjeesta, miten moinen tapahtuu. Tekniikka oli minulle aivan uusi (ja jännä!).
Lopuksi neulahuovutin tumppuihin anturat. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty: maalarinteipin palasilla oli hyvä hahmotella pikkupandan tassua. Tällaisessa hommassa pitää muistaa pistää tumpun sisälle esimerkiksi vaahtomuovia, jottei koko lysti huovu umpeen neulalla tökkiessä.
Oijoi, ihanat! Ja kuka nyt Tao taon voisi unohtaa :) Kaunis muuten tuo kuvien taustalla oleva mustavalkea matto/päiväpeitto/jokin mustavalkea juttu!
VastaaPoistaKiitos! Indiskan alesta ostettu mattohan se. Paikkaansa ei ole vielä löytynyt, mutta jatketaan etsintöjä :)
PoistaTosi suloiset! Vauvat näyttää niiiin söpöiltä juuri tuollaisissa myssyissä.
VastaaPoistaKiitos! Joo, täytyy muistaa ottaa kuva sitten uuden tulokkaan päällä! :)
PoistaNiiiiin ihanat!:)
VastaaPoistaKiiiiitos :)
Poistaompas somat.
VastaaPoistaKiitoksia!
PoistaNiin suloinen setti!
VastaaPoistaOi kiitos! Vain töppöset puuttuu :)
PoistaOnko söpömpiä nähty? Mullakin on muutamia vauvoja sukuun/ystäväpiiriin pian tulossa, pitääpä pistää korvan taakse tää! :)
VastaaPoistaNäytä sitten mullekin, minkälaiset setit saat aikaiseksi! :)
VastaaPoistaOi ei! Tao Tao oli ihan mun lemppari. Ja siis kääk miten liikuttava setti! :)
VastaaPoista