perjantai 27. joulukuuta 2013

Purkitettu nuppineulatyyny

Joulun alla tämä tonttu näpersi pukinkonttiin simppelin nuppineulatyynyn, sillä sisko ehti sellaista sivulauseessaan toivoa tuossa syksyllä. Koska siskon pieni poika olisi varmasti hyvinkin kiinnostunut kivoista kimaltelevista nuppineulojen nupeista, päätin tehdä nuppineulatyynyn rasian sisään.




Irrallinen tyyny on tehty kangastilkusta mittojen mukaan tuohon kierrätettyyn muovirasiaan sopivaksi. Kyseessä on Pirkan muovinen sormisuolapurkki, jonka olen mustalla kontaktimuovilla päällystänyt ja washiteipillä koristellut. Kansi on niin napakka, että kaksivuotias ei sitä mitenkään auki saisi, vaikka pääsisikin yrittämään.

Helppoa, käytännöllistä ja kaunista yhdessä paketissa. Pitänee tehdä itselle samanmoinen, vaikkei taaperoa olekaan jaloissa pyörimässä. Tuota voisi vielä tuunata vaikkapa magneettiteipillä, niin karanneiden nuppineulojen metsästyskin kävisi näppärämmin!


3 kommenttia:

  1. Ihan mielettömän loistava idea!! Miten tuota ei ole vielä laajemmin keksitty. Meillä on kissa, joka tykkää osallistua ompeluksiin. Tykkäisi nyhtää suullaan neuloja neulatyynystä:D Minun pitää aina tosi tarkasti laittaa neulatyyny latikkoon, kun lopetan ompelukset.
    Heidi

    VastaaPoista
  2. Kiva idea! Varsinkin tuo magneettimaalisuunnitelma kuulostaa toimivalta :)

    VastaaPoista
  3. Mainio idea! Saatanpa tarvita tätä tulevaisuudessa. -SannaK

    VastaaPoista

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?