Olen jo vuosia sitten haalinut nurkkiini puisia viinilaatikoita. Niissä on säilytetty yhtä sun toista: tälläkin hetkellä kylppärissä purnukkalaatikkona on yksi, käsityösopessa askartelukorina on toinen, keittiössä maustelootana kolmas ja senkissä cd-säilytyksessä neljäs. Olenpa säilönyt viinilaatikoissa myös esimerkiksi kenkiä, ja vielä edellispäivänä pinotut viinilaatikot toimivat sängyn vieressä yöpöytänä. Eräässä tuollaisessa lootassa taitavat olla myös kaikki joulukoristeeni.
Kuten ehkä tarkkasilmäisimmät huomasivat, olen kiinnittänyt viinilaatikon valkoisilla hyllynkannattimilla seinään. Olisin toki voinut koluta kirpputoreja tai etsiä kaupoista joitakin erityisen kauniita kannattimia, mutta tyydyin maalaamaan varastosta löytämäni puiset kannattimet valkoisiksi. Budjetti oli siis tälläkin kertaa pyöreät nolla euroa. Hyvä minä!
Tämä viinilaatikko on aika hieno: siinä on nimittäin liukuva kansi. Laatikossa voi säilöä vaikkapa varakirjaa (olen fiilislukija) tai mitä ikinä haluaakaan sänkynsä vieressä säilöä. Pidän myös Torresin logosta, joten ei kestänyt kauaakaan päättää, mikä viinilaatikoistani pääsee palvelemaan yöpöytänä.
Jalaton yöpöytä on myös siivoamisen kannalta tosi näppärä. Tuosta noin vain huitaisee imurilla alta, eikä mikään ole tiellä.
Siinä se leijuu sängyn vieressä. Yölamppuni patenttikiinnitys vaatii kyllä vielä vähän hiomista, nyt se on koukulla kiinni seinässä. Jostakin on siis metsästettävä upea kannatin. Seinäkin näyttää vähän paljaalta nyt kun valokuvia katsoo. Ikuinen sisustusprojekti jatkukoon.
Oi kun kiva idea! :)
VastaaPoistaOi kiitos! Tämäkin idea syntyi ihan vain noista hyllynkannakkeista. Ei se paljon vaadi! :)
PoistaMinullakin noita viinilaatikoita on...tykkään kovasti. Kaksi olen esim. maalannut valkoisiksi, poistanut kannet ja toimivat hyllyina keittiön työpöydillä...))
VastaaPoistaEn ole itse vielä raaskinut maalata noita, mutta hyvä idea tuokin! Pitääkin pitää mielessä, josko jonkin noista sutisi vaikka mustaksi! :)
PoistaVau mikä idea! Mun on monta kertaa pitänyt mennä Alkosta kyselemään viinilaatikoita, mutten ole saanut aikaiseksi. Tuo yöpöytä on kyllä huippu :)
VastaaPoistaAlkon puiset viinilaatikot ovat kovin kysyttyjä, eikä enää kovin moni viini tule puisessa laatikossa myymälään. Kannattaa kuitenkin käydä kysymässä, josko sieltä laatikkoja irtoaisi! :)
Poista