keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Marimekko-villasukat (+ neulekaavio)

Mitä yhteistä on räsymatolla, lokilla, kaivolla, kivillä, palloilla ja muijalla? Ne ovat kaikki Marimekon kuoseja.

Toisinaan käsityön toteuttamiseen kuluu tuhottoman paljon aikaa. Näihin villasukkiin sain inspiraatiota jo joskus parisen vuotta sitten, kun Hupsistarallaan Terhi ja Eilen tein -blogin Hanne loivat puikoilla Marimekko-aiheisia tekeleitä. Kun sattumalta törmäsin blogosfäärissä näihin villasukkiin, se oli menoa. Lisävinkkinä annettakoon täältä löytyvä ohje Räsymatto-villasukkiin.

Marimekon kuosien pohjalta suunnittelin Stitch-nimisellä älypuhelinsovelluksella kirjoneulemalleja, joista sitten valkkasin lopulta vain osan näihin sukkiin neulottavaksi.


Väreiksi valikoitui lankakorista löytyneiden kerien perusteella valkoinen, musta ja pinkki. Pinkki oli ylijäämää näistä sukista, ja mustat minilankakerät löysin lankakorin pohjalta ikivanhasta Anttilan muovipussissa. Lienevät nekin perua mamman siskon lankavarastoista. Isoa työtä niin pienistä lankakeristä ei olisi hullukaan ruvennut neulomaan (en edes minä), mutta tällaiseen kirjoneulesukkaan ne sopivat oikein hyvin.


Pohjaan päädyin neulomaan pystyraitaa, sillä näissä sukissa kyseinen ratkaisu on ollut oikein toimiva. Vahvistettu kantapää on neulottu 30 silmukalla. (Neuloin ensin pinkillä pari kerrosta sileää ennen kuin ryhdyin varsinaista vahvistettua kantapääneuletta tekemään.)

Ensimmäistä kertaa otin kirjoneuleessa tietoisesti huomioon myös lankadominanssin. Etenkin tuossa pohjan raitaneuleessa lankadominanssin merkitys korostui. Kun valkoinen lanka poimitaan ikään kuin mustan alta, korostuu valkoinen lanka kuviossa selvemmin. Tällä videolla lankadominanssista on kerrottu tarkemmin.



Kuvioissa on käsityöteknisistä syistä eri määrä silmukoita, joten välillä pitää silmukoiden lisäilyssä ja kaventelussa olla tarkkana. Kerrottakoon nyt kuitenkin, että varren pinkissä joustinneuleessa on 64 silmukkaa, kuoseissa ylhäältä kohti kantapäätä 65 silmukkaa, 63 silmukkaa, 64 silmukkaa ja 60 silmukkaa. Jalkaterässä päällikuvioissa on 29 silmukkaa, 30 silmukkaa ja 29 silmukkaa. Kantapään ja pohjan raidat tein 30 silmukalla.

Koska maailmalla on liikkeellä melko paljon muiden suunnittelijoiden töistä vaikutteita saaneita neulekuvioita, uskallan tämän kuvakaappauksen suunnittelemistani neulekuvioista tännekin laittaa. Myyntiin en suosittele tuotteita näillä kuoseilla tehtävän, jotteivat isot pahat sedät ilmesty ovelle syytteiden kera.





Toivottavasti kaavioista on teillekin iloa. Eiku kuvioita valkkaamaan ja puikkoja heiluttamaan!


9 kommenttia:

  1. Vau miten hienot! :) Tosin muistin taas kesken jääneet Muita ihania -talvisukkani ja tunsin piston sydämessäni... -_- Toisen sukan syndrooma on kohdallani kovin vakava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Keskeneräiset käsityöt jäävät kyllä ikävästi vaivaamaan mieltä!

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Kovassa käytössä ovat nyt olleet. Iski tuo takatalvikin sopivasti :)

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos! Yrityksen ja erehdyksen kautta voittoon :)

      Poista
  4. Aivan mahtavat sukat, oot kyllä tosi taitava.
    Tuuppa käymään Aurinkokujallakin ja osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
  5. Kiitos ihanasta inspiraation lähteestä! Sain tehtyä siskoille sukat jouluksi ja innostus ei oo suinkaan laantunut. Jos haluat, voin liittää blogisi instagrammissa julkaisemaani kuvaan @iippavi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Iiris! Kävin kommentoimassa kuvaasi. Minut löytää Instagramista nimimerkillä @kris_tii_na

      Poista

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?