tiistai 13. elokuuta 2013

Amerikkalainen juustokakku

Olin jo pitkään halajanut amerikkalaista juustokakkua, tiedättehän, sellaista liivatteetonta uunissa paistettavaa versiota. Viime viikolla bussimatkalla kotipuoleen käteeni sattui Satakunnan Kansa ja silmiini osui siellä komeillut juustokakun resepti.







Äiti oli lukenut reseptin samat ajatukset mielessään, sillä perille päästyäni löysin samaisen reseptin lehdestä leikattuna. Koska viikonloppuna vietimme mökillä rapujuhlia, oli syy herkun valmistamiseenkin valmiina. 

Kakku oli yllättävän helppo valmistaa. Reseptin aineslistassa on mainittuna 3 rkl vehnäjauhoja, mutta ne jäi itseltäni kokonaan laittamatta, sillä niitä ei itse reseptissä koskaan käsketty seokseen lisätä. Eipä niitä kakussa tarvittukaan - hyvin pysyi ilmankin koko lysti kasassa ja herkulliselta maistui.

__

Amerikkalainen juustokakku

Pohja:

200 g digestivekeksejä (eli puolet paketista)
100 g voisulaa
2 rkl sokeria

Pistä keksit pieneen muovipussiin (esim. hedelmäpussiin tai pakastepussiin), sulje pussinsuu solmulla ja murenna keksit kaulimella jyräten. Sekoita pohjan ainekset pienessä kulhossa ja painele seos leivinpaperilla vuoratun ja voidellun irtopohjavuoan pohjalle. (Huomasin vasta nyt alkuperäisen reseptin kirjoitusvirheen "irtovuokapohja". Haha.) Paista pohjaa 180 asteisessa uunissa alatasolla kymmenisen minuuttia (vanhoista uuneista on helpompi säätää 175 astetta, se käy oikein hyvin). 

Täyte:

900 g tuorejuustoa (luulisin, että 800 g riittäisi myös)
2,5 dl sokeria
3 kananmunaa
2 keltuaista
2 dl ranskankermaa (tai esim. virolaista "hapukooria")

Notkista tuorejuusto kulhossa (lusikalla tai vatkaimella), lisää joukkoon sokeri koko ajan sekoittaen. Lisää kananmunat yksitellen tuorejuustoseoksen joukkoon erillisen kulhon kautta. Erottele keltuaiset esimerkiksi mukiin ja sekoita täytteeseen yksitellen.

Pese sitruuna huolellisesti (käytä luomusitruunaa, jos mahdollista) ja raasta kuori. Halkaise sitruuna ja purista mehu. Sekoita täytteeseen ranskankerma, kaksi ruokalusikallista sitruunankuoriraastetta ja kaksi ruokalusikallista mehua.

Kaada täyte hieman jäähtyneen pohjan päälle ja tasoita pinta. Paista kakkua uunin alatasolla 240 asteessa (tai 250 asteessa, kun on vanha uuni kyseessä) kymmenen minuuttia ja laske uunin lämpö 100 - 110 asteeseen ja paista vielä 25 - 30 minuuttia.

Sammuta uuni ja jätä kakku uuniin vetäytymään pariksi tunniksi uuninluukku raollaan. Jos teet samaan aikaan saaristolaisleipiä, kuten allekirjoittanut, jätä tämä vaihe väliin. Anna kakun sen sijaan vetäytyä vaikkapa työtasolla pyyheliinan alla.

Kuorrutus:

1 dl tomusokeria
2 dl hapankermaa
2 tl sitruunamehua

Sekoita hapankerma ja sitruunamehu keskenään ja siivilöi tomusokeri seokseen. Sekoita tasaiseksi. Kaada kuorrutus täytteen päälle vuokaan. Ainakin meikäläisen kakun reunat jäivät uunissa aavistuksen keskustaa korkeammalle, joten kuorrutus pysyi kauniisti aisoissa. 

Hillitte himos, hallitte hoppus, sano porilaine taparikolline. Anna kakun vetäytyä vuoassaan jääkaapissa yön yli (tai ainakin kahdeksan tuntia) kakkukuvun/lautasen/kelmun alla.

Tarjoile kakku tuoreiden marjojen tai marjamelban kera. Itse kävin varta vasten vadelmassa. Sen verran tuhtia kakkua oli, että yksi pala riitti hyvin makeannälän taltuttamiseen. Kakku ei ole myöskään äklömakea vaan miellyttävän raikas sitruunan ja tuoreiden marjojen ansiosta. Rohkeasti muutkin kokeilemaan!

1 kommentti:

  1. Moi Krisse! Hyvältä kuulostaa. Minun ensimmäinen juustokakkukokemus oli yläasteella köksän tunnilla oppilaiden toiveesta. Sitä kokeilin sitten kotonakin. Sekin oli liivatteeton ja uunissa paistettu. Ei ihan tällainen kuitenkaan ollut enkä muista minkälainen se resepti oli, mutta jotain tosi hyvää se oli. Tätäkin voisi kokeilla!

    VastaaPoista

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?