torstai 15. toukokuuta 2014

Tintin kesätumput

Tintti on nyt puolivuotias, aika iso tyttö jo! Koska Suomen kesä on kovin arvaamatonta sorttia, sain tilauksen tehdä tintille kesäksi trikookankaasta ohuet tumput.


Tarkoitukseni oli ommella tumput jo äitini luona, jossa minulla olisi ollut käytettävissä myös saumuri, mutta koska siellä aika vierähtää aina muissa touhuissa, jäi tämä kotiläksyksi. Onnistui tuo ompelu lopulta ihan sukkelasti myös Husqvarnani jousto-ompeleella.


Trikookangas ja resori ovat molemmat äitini vuosikymmeniä vanhasta yöpaidasta saksittuja. Se oli sitä aikaa, kun kangaskin oli vielä kangasta.

Tumppujen kämmenselän puolella on kukkakuvioista, kämmenpuolella ihan vain valkoista kangasta. Vuorikin on valkoista trikoota. Resori on peräisin samaisen yöpaidan helmasta (voitte siis vain kuvitella, kuinka hurmaava yöpaita tämä olikaan!). Resorin pinta oli käytössä päässyt vähän kellastumaan, mutta kääntöpuolelta paljastui varsin siistiä pintaa.


Nämä lähtivät jo pikalähetyksenä kohti uutta kotiaan, mutta tuo kuosi kyllä miellyttää silmääni melkoisen paljon, joten suattaapi olla, että surrautan tintille myös kesäpipon.


Varsin käypä vauvan tumppujen ompeluohje löytyy esimerkiksi täältä ja täältä. Nuo tumput tein kyllä aika lailla mututuntumalla tyyliin  "tää ois varmaan hyvän kokoinen pala resoria". Näitä voisin kyllä tehdä vielä muutamat ylimääräisetkin, sillä kyllä niitä vauvoja varmaan pian taas ystäväpiiriin tupsahtaa lisää! :)

4 kommenttia:

  1. Kesätumput, loistoidea! Mulla kanssa tupsahtelee ystäväpiiriin vauvoja vähän väliä, joten tämä on hyvä villasukkien korvike kesävauvoille. Tosin villasukat on kyllä hyvät ihan kaikkina vuodenaikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nuo tekaisee aika nopsaan, etenkin jos on saumuri käytössä :)

      Poista
  2. Moi! Blogissani on sulle haaste :) http://thekotikolo.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Ja kiitos! Olen tosi huono näihin haasteisiin vastaamaan, mutta ei pidä koskaan sanoa "ei koskaan" :)

      Poista

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?