Noudatin orjallisesti tätä ohjetta, mitä nyt värjäsin kerman punaisella enkä sinisellä geelivärillä. Jotta lopputulos oli mahdollisimman överi, heitin päälle vielä koristeeksikin Pätkis-suklaata viipaloituna ja kokonaisina paloina. (Vinkkinä kerrottakoon, että Pätkis-palat kannattaa ostaa karkkilaareista, ei valmiina pussina. Kilohinta laareissa aika paljon edullisempi!)
Tämä kakku kannattaa täyttää jo edellisenä iltana, jotta se ehtii kunnolla tekeytyä ennen hoohetkeä.
Pätkistäytekakku
Pohja
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
50 g voita sulatettuna
1 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
3 kananmunaa
2,5 dl sokeria
50 g voita sulatettuna
1 dl maitoa
3 dl vehnäjauhoja
0,5 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
Vaahdota kananmunat ja sokeri kuohkeaksi. Lisää keskenään sekoitettu voisula ja maito. Yhdistä jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan. Kääntele tasaiseksi taikinaksi. Älä sekoita turhaan. Kaada taikina vuokaan.
Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 50 minuuttia tai kunnes kakku on kypsä. Peitä vuoka leivinpaperilla paistamisen loppuvaiheessa, jos pinta tummuu liikaa. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Leikkaa pohja neljään osaan.
Pätkistäyte
1 tlk (2 dl) vispikermaa
1 prk (250 g) maitorahkaa
1 ps (140 g) Fazerin Pätkis-paloja
0,5 dl sokeria
1 tlk (2 dl) vispikermaa
1 prk (250 g) maitorahkaa
1 ps (140 g) Fazerin Pätkis-paloja
0,5 dl sokeria
Kostutus
1,5 dl Valion Eila Latte -minttumaitokahvijuomaa
Nosta alin kerros tarjoiluvadille. Voit suojata tarjoilulautasen leivinpaperista leikatuilla suikaleilla. Kostuta pohja maitokahvijuomalla. Levitä päälle täytettä ja nosta toinen pohjalevy päälle. Jatka samoin ja kostuta myös päällimmäinen kerros. Siirrä kakku jääkaappiin tekeytymään mielellään seuraavaan päivään.
1,5 dl Valion Eila Latte -minttumaitokahvijuomaa
Nosta alin kerros tarjoiluvadille. Voit suojata tarjoilulautasen leivinpaperista leikatuilla suikaleilla. Kostuta pohja maitokahvijuomalla. Levitä päälle täytettä ja nosta toinen pohjalevy päälle. Jatka samoin ja kostuta myös päällimmäinen kerros. Siirrä kakku jääkaappiin tekeytymään mielellään seuraavaan päivään.
(Halutessasi voit koristella kakun Pätkis-suklaalla, kuten kuvassa. Varaa sitä varten noin 100 g Pätkis-suklaata.)
Hurjan kaunis, en kestä! Ja osuipa sopivasti, kun eilen just ite mietin pätkis-kakun tekoa, nam!
VastaaPoista(Ps, muistatko mut? Anni, blogista Needles and Roses ;) )
Jee! Kiitos! Pitkästä aikaa. Kyllähän minä sinut muistan, Pinterestissä sua seurailen :)
Poista