Suurin osa omistamistani huonekaluista on joko perittyjä, ilmaiseksi saatuja tai kirpparilta haalittuja. Ruokapöytäni kuuluu ensimmäiseen sarjaan. Ikää pöydällä on enemmän kuin minulla.
Samaisen pyöreän pöydän ääressä on juhlittu ensimmäiset syntymäpäivät ja syöty lukuisia lauantaisaunamakkaroita. Nelivuotiaan Krissen ilmeestä päätellen hetket ovat myös olleet onnentäyteisiä.
(Hieman huvittaa myös tuo vuoden 1989 näkemys nakukakusta. Toivon, että se on britakakku.)
Muutama vuosi sitten päätin kaivaa pöydän kotikodin vintiltä takaisin käyttöön. Jalat oli ruuvattu pöytään uudelleen jo niin monta kertaa, että oli vaikea löytää levystä uusi "puhdas" kiinnityskohta. Aikomuksenani oli jo silloin kunnostaa pöydän pinta, mutta Turussa asuessani ei sopivaa paikkaa ja aikaa kunnostamiselle ollut. Nyt muutettuani takaisin Poriin tuli vihdoin hyvä mahdollisuus pistää pöytä uuteen uskoon.
Ensin hioin pöydän pinnasta tasohiomakoneella vanhan lakkakerroksen irti. En ollut koskaan ennen tasohiomakonetta käyttänyt, mutta eipä se vaikeaa ollut. Yllättävän nopeasti hiomapaperin pinta kului, joten kannattaa varata vaihtureita reilusti. Suosittelen myös ottamaan ihan alkuun melko karkean paperin, jotta paksun lakkakerroksen saa tämän vuosituhannen puolella katoamaan. Vaikka oli pelit ja vehkeet käytössä, meni hiomiseen muutama päivä.
Sisätiloissa en rupeaisi lainkaan hiomaan, sen verran pölyistä puuhaa oli. Melko varovainen sai myös olla, ettei hionut liikaa: kun lakka on poissa, ei viilua parane hioa yhtään enempää (ainakaan, jos viilu on yhtä ohutta kuin minun pöytälevyssäni).
Seuraavaksi vahasin koivuviilupinnan valkoiseksi. Käytin kotimaista
Osmo Coloria (sävy lumi), joka ei sisällä eliömyrkkyjä eikä säilöntäaineita. Vaha oli helppo levittää tasaiseksi vaahtomuovipensselillä, mutta melkoiset huurut siitä irtosi, joten hyvin ilmastoiduissa tiloissa näitäkin hommia on tehtävä. Ensimmäisen vahakerroksen puupinta imaisi miltei kadoksiin, joten sivelin parin vuorokauden kuluttua pintaan vielä uuden vahakerroksen.
Vahattu pinta on hengittävä ja kestävä, ja pinta hylkii myös värjääviä aineita, kuten kahvia ja punaviiniä. Näin muutaman kuukauden käytön jälkeen ei pinnassa näy lainkaan käytön jälkiä, mutta jos pinta ajan saatossa kuluu, voi sen vahata uudelleen. Kauppiaan mukaan vaha säilyy purkissaan ainakin viisi vuotta, joten ei tarvitse edes mennä ihan heti uudelleen ostoksille, jos pinta pitää uusia.
Joskus eivät edes rautakaupan valikoimat riitä, vaan on käytävä miesten Tiimarissa, jotta löytäisi tarvittavat aineet ruokapöytänsä kunnostukseen. Jynssäsin aavistuksen ruostuneet, kromatut jalat Motonetista löytämälläni metallinpuhdistus- ja kiillotusaineella entiseen loistoonsa. Samaisella aineella, jolla karvanoppajonnet kiillottavat mautojensa vanteita.
Työtunteja meni niin monta, että en kärsi edes laskea. Lopputulos on kuitenkin niin hyvä, että ei sillä niin ole väliäkään. Sellainen siitä tuli:
melkein kuin uusi. Kaiken vaivan väärti.
