maanantai 31. lokakuuta 2011

Kukkahärpäkkeitä

Viikonloppuna juhlittiin ystäväni pienimuotoisia polttareita. Polttariporukalle piti saada se jokin yhtenäistävä asuste, tällä kertaa päädyimme hiuspantoihin. Päivänsankarille koristetta laitettiin luonnollisesti tuplasti enemmän kuin muille polttariporukkalaisille.






Valkoiset kukat kiepsautin kirpparilta löydetystä verhokapasta. Leikkasin kankaasta pitkän suirun, taitoin sen pituussuunnassa keskeltä ja rypytin suirun kukan muotoon "terälehtien" alareunasta käsin ommellen. Suikaleen leveyttä säätämällä saa vaikutettua "terälehtien" pituuteen ja suikaleen pituutta muuttamalla saa vaihdeltua valmiin kukan kokoa. Asettelin kukan alle vanhaa mustaa pitsiä ja väriä tuomaan pujautin muiden härpäkkeiden joukkoon kellertävää asetaattikangasta ikään kuin lehdiksi. 

Viimeistelin kukkakoristeen ompelemalla alapuolelle palan mustaa huopaa. Lopuksi ompelin huopaan kiinni ohuesta mustasta kankaasta putkilomaisen kappaleen, jonka avulla kukkahärpäkkeen saa pujotettua mihin tahansa ohueen hiuspantaan, nauhaan, solkeen, hakaneulaan tai pinniin. Kukkahärpäkkeen voi kiinnitysmekanismia vaihtamalla siis asetella koristamaan niin hiuksia, rintapieltä kuin vaikkapa juhlalaukkuakin.

5 kommenttia:

  1. Huippu idea nuo omannäköiset pannat! Ja kaunis tuli :)

    VastaaPoista
  2. Todella kaunis! Ei mikään perinteisen mauton polttarikoriste, jollaisia usein näkee..

    VastaaPoista
  3. Kiitos, kiitos! Kuten ehkä arvasittekin, kyseessä ei ollut mitkään nolauspolttarit, vaan hauskanpitoa pienessä porukassa :)

    VastaaPoista

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?