Puuha-Krisse kaiken korjaa, Puuha-Krisse tietenkin!

Muuttaminen on kovaa hommaa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Vaikka kyseessä olikin tällä kertaa ehkä vuosituhannen helpoin muutto, niin silti elämä tuntui olevan kokonaisvaltaisessa kaaostilassa. Koko helmikuu ehti kulua yhdessä jatkuvassa hämmennyksen tilassa, maaliskuu toi kuitenkin tullessaan uuden alun. Tiedä sitten, onko se tuo maaliskuun kevätaurinko (joka pilvien takana kirkkaana paistoi) vai uusi koti. Veikkaan jälkimmäistä.

Muutin siis saman talon sisällä kerrosta ylemmäs viisi (ratkaisevaa) neliötä suurempaan asuntoon. Täällä on päivät pääksytysten ensin maalattu ja hiottu ja puunattu ja maalattu ja hiottu ja puunattu ja muutettu ja muutettu ja muutettu. "Mutta ahh tätä tilan tuntua", sanoi Krisse, kun uuden asunnon uudella divaanisohvalla istui.

Ihaillaan hetki tuota raikkaan värimaailman luomaa seesteistä tunnelmaa ja huokaistaan yhteen ääneen: "Niin kaunista!"

Tämän otoksen jälkeen asunnossa on mm. korjattu keittiön katto, paikattu, hiottu ja lakattu parkettilattia (huomatkaa kuvan oikeassa reunassa näkyvä koiranpennun aikaansaama kosteusvaurio) sekä maalattu seinät, ovenkarmit ja ikkunanpielet kahteen otteeseen. Mitäpä muuta sitä kakskytjotain-nainen perjantai-iltana tekisi kuin kuuntelisi nostalgian täyteläistä YleX:n ysärilähetystä maalisuti heiluen.

Remontti on (suurimmilta osin) ohi, muutto on ohi, nurkat on siivottu ja keittiö on putsplank. Ainakin 20 vuotta vanha uuni on nyt melkein kuin uusi, kiitos (vähintäänkin) kolmituntisen hankausurakan. Siisteyskäsitykseni eroaa verrattain paljon edellisten asukkaiden siisteyskäsityksestä. Vähän rättiä ja ihmesientä kun näyttää, niin johan alkaa pinnat hohtaa puhtauttaan.

Muuttaminen aiheuttaa kynsien lohkeilua, ihon rikkoutumista, kirvelyä, mustelmia, naarmuja ja mustia silmänalusia. Huoh. Keittiö odottaa vielä pientä tuunausta ja tavarat etsivät paikkaansa, mutta kyllä tästä vielä koti tulee, ellei tämä sitä jo ole.