torstai 21. maaliskuuta 2013

Uuden tuvan tarjoilut

Viime viikonloppuna täytettiin tämä 39-neliöinen tupa ilolla, onnella, naurulla ja rakkaudella. Pitojen voi sanoa onnistuneen, kun seuraavana aamuna poimii lattialta talvitakkien painosta romahtaneen naulakon, nyppii kylppärin peilistä tekoviiksiä ja keräilee astioita kaikkien mahdollisten huonekalujen päältä ja alta ja välistä. Oli riemukasta!

Tarjosin vieraille muun muassa voileipäkakkua ja chili-limesuklaaruutuja. Yhteistä kyseisille tarjottaville oli Meksiko-teeman mukaisesti chili.

Voileipäkakku koostui 36 paahtoleivän palasta (täysjyvä), kanafileetäytteestä, cheddarjuustolevitteestä, tomaattisalsasta ja ranskankermaan sekoitetusta guacamolesta. Itse kakun tekemisessä ei kauan nokka tuhissut, mutta soosien pyörittelemiseen kului hetki jos toinenkin. Tein siis sekä juustolevitteen, tomaattisalsan että guacamolen alusta loppuun asti itse. Hyvää tuli. Herkullisuudesta kertonee kai sekin, että koko kakku tuhottiin melko rivakasti.

Tarjosin guacamolea ja tomaattisalsaa myös nachojen ja pilkottujen kasvisten kera. Juhlien ainut aito meksikolainen vieraani kehui hänkin tekemääni guacamolea, uskon siis tehneeni melko autenttisen makuista soosia. Resepti on Thomasina Miersin Mexican Food Made Simple -kirjasta, mutta ohje löytyy myös täältä.


Makeana tarjottavana oli perinteisen masaliisareseptini mukaan tehtyjä suklaaruutuja uudella makuvivahteella: lisäsin sekä taikinaan että kuorrutteeseen limeä (kuoriraastetta ja mehua) ja chiliä (itämaisesta puodista ostettua chilijauhetta noin teelusikallinen). Tein taikinasta suklaisen lisäämällä seokseen pari ruokalusikallista tummaa kaakaojauhetta. Päälle ripottelin koristeeksi kookoshiutaleita, sopivat nekin hyvin tuonne karibialaisiin tunnelmiin. Chili ei vienyt koko show'ta, mutta toi kivan lämpimän piristeen tuttuun leivonnaiseen. Aion tehdä toistekin.

4 kommenttia:

  1. Hienoa, että kaikilla oli mukavaa!Jatarjottava näyttääkin maukkaalta.

    VastaaPoista
  2. Vau mitä tarjottavia, oot nähnyt paljon vaivaa!

    VastaaPoista
  3. Oi mitä herkkuja! Voileipäkakut on ihan mun ehdottomia lemppareita ja masaliisatkin kuulostaa nameilta. :)

    VastaaPoista

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?