Minibudjetin keittiöremppa #3 | Kaapinovien maalaus

Keittiörempan ehdottomasti suuritöisin osa-alue oli kaapinovien maalaus. Oi jospa maalaaminen olisikin niin helppoa, että voisi vain siltä seisomalta ruveta sutia heiluttelemaan. Ehei. Ensin pitää hakea 13 ovea varastosta, sitten hioa ja pestä ne kauttaaltaan maalipesulla. Sen jälkeen ovet ruuvataan takaisin paikoilleen ja ruvetaan jynssäämään alaovia. Kittasin myös ovenkahvojen reiät umpeen.

Tämän pienehkön asunnon keittiöön mahtuu kaksikymmentäkolme kaapinovea ja neljä laatikkoa. KAKSIKYMMENTÄKOLME ynnä NELJÄ. Voin kertoa, että jossain kohtaa hiominen ja peseminen alkaa kyllästyttää.

Jottei tekeminen kävisi liian mukavaksi, niin sitten on tartuttava saksiin ja maalarinteippirullaan ja ruvettava teippaamaan kaapinovien sisäpuolia, jotta a) ovet menevät kiinni maalaamisen jälkeenkin b) reunat ovat siistit maalaamisen jälkeen. Sen jälkeen vuorataan koko keittiö Aamuset-lehdillä (syystä että kyseisen lehden sivuja ei ole nidottu kiinni).

Sitten pääsikin jo maalaamaan tartuntapohjamaalia (Otex) oven pintaan. Onneksi sekin oli valkoista, niin sai työtä tehdessään jo hieman hahmottaa lopputulosta. Oli muuten sellaista myrkkyä se maali, että ilmanvaihdon pitää todellakin olla kunnossa, kun sitä ryhtyy levittelemään. Pohjamaalin maalattuani karkasin ystävän luo evakkoon, jotten tukehtuisi niihin maalihuuruihin.

Viimeistään siinä kohtaa, kun telasin kalustemaalia (Empire) ovien pintaan, totesin, että koko remppa on ihan hullujen hommaa. Siitä on kuulkaa naiset ja herrat romantiikka kaukana. Itse maalaaminen on ihan terapeuttista puuhaa, mutta se kaikki piilevä työ on täyttä kuraa. Yksi kerros Empireä ei riittänyt, vaan seuraavana päivänä oli pantava vielä kolmas maalikerros pintaan. Se alkoi jo sitten piisata.

Tällaiselle maailman malttamattomimmalle ihmiselle kuin minä olen, vuorokauden kuivumisaika on ihan tuskaa. Yritä siinä sitten olla ja katsella keskeneräistä keittiötä aamukymmeneltä tietäen, että seuraavan kerran saa tarttua telaan seuraavana aamuna.

En suosittele kaapinovien maalausta hätähousuille tai muuten huithapeleille ihmisille. Homma on tehtävä rauhallisin ottein ja valumajälkiä varoen. Empire on kyllä luonnostaan hyytelömäinen ja hyvin tasoittuva maali, joka ei hevin valu. Ohuet kerrokset olivat tässäkin tapauksessa oikea tapa maalata, jottei maalinoroja valunut pitkin ovien pintaa. Sutia käytin vain sellaisissa kohdissa, joihin telalla en päässyt käsiksi. Tarpeeksi pieni ja nukkaamaton tela tähänkin hommaan siis.

Yksi purkki Otexia maksaa reilu parikymppiä, siitä piisasi hyvin koko keittiöön. Purkki (0,9 l) Empireä maksaa 20 - 25 euroa, yhdestä purkista ei ihan riittänyt kahteen kerrokseen, mutta onneksi maalia löytyi läheltä lisää, eikä tarvinnut lähteä uudestaan maaliostoksille.

Huomenna riennän heti aamulla vedin- ja listaostoksille. Tässä ei siis ollut vielä kaikki. Pysykää kuulolla!

P.S. Tästä postauksesta löytyy vertailun vuoksi kuvaa alkuperäisestä keittiöstä.

Minibudjetin keittiöremppa #2 | Kokemuksia kaakelimaalista

Uudet tasot vaativat rinnalleen uusia kaakeleita. Kaakeleita ei kuitenkaan ruvettu vaihtamaan, kun budjetti ei moista sallinut eikä perusteellinen keittiöremontti nyt ollut muutenkaan ajankohtainen. Uusien laattojen asentamisen sijaan maalasin vanhat kaakelit kauttaaltaan valkoisiksi. Ronsealin kaakelimaali tuli ensimmäisenä vastaan kaakeleiden maalausta kuukletellessani, ja vain sitä oli rautakaupassakin kaupan. Yhden purkin (750 ml)hinta kieppuu siinä neljänkympin tienoilla ja siitä riittää kuudesta kahdeksaan neliöön. Yhdellä purkilla pärjää siis aika pitkälle.

Valmistelu

Ennen maalaamista oli kaakelit kuitenkin puhdistettava maalipesuaineella. Jos saumat ovat vioittuneet, ne pitää luonnollisesti korjata ennen maalaamista. Ennen telaan tarttumista suojasin vielä tason reunat ja sähkörasiat teipillä, jottei maali pääse niitä sotkemaan.

Maalin levitys

Ronsealin opastuksessa lukee, että maali levitetään vaahtomuovitelalla. Väärin. Maalarimestari kertoi jonkun asiakkaan vaahtomuovitelan sulaneen tuossa myrkyssä. Ohjeessa lukee myös, että telan jälki on tasoitettava hienolla tasoitussiveltimellä. Väärin. Sillä ei saa kuin rumia viiruja aikaan.

Valitsin siis maalarimestarin avustuksella työvälineekseni nukkaamattoman piskuisen telan. Kaakelimaali on hyvin valuvaista sorttia, joten maltti on valttia. Vaikka maalaamani kaakelit olivat jo valmiiksi melko vaaleat, tiesin jo työhön ryhtyessäni, että kaksi kerrosta on vedettävä (vaikka purkissa lukeekin, että yleensä yksi kerros riittää). Älä siis edes yritä saada ensimmäisellä kierroksella täysin peittävää lopputulosta, vaan pidä huoli siitä, että maali ei ala valua.

Vasemmassa reunassa kaksi kerrosta, oikeassa reunassa yksi kerros kaakelimaalia.

Ongelmatilanteet

Toinen kerros alkoi hienosti, maali tuntui peittävän hyvin kaikki läpikuultavat kohdat. Hetken päästä alkoi kuitenkin tapahtua kummia: alimmaisten kaakeleiden alareuna alkoi uhkaavasti kupruilla. Epäilen moisen johtuvan siitä, että alareunaan jää väkisinkin aavistuksen paksumpi kerros kuin muualle. Päätin jatkaa hommia, sillä kokemuksesta tiedän, että hätiköimällä ei tule kuin... sanonko mitä. Muutoin näyttää nyt todella hyvältä, mutta kaakeleiden alareunaan maalin alle on noussut ilmakuplia. Ongelmiin on tapana löytyä ratkaisu, uskon tälläkin kertaa niin käyvän.

Kuva

Aprikoin nyt jonkinmoisen listan asentamisen kannattavuutta. Olen kuullut, että kaakelimaali on herkkä kaikenlaiselle hankaukselle, joten senkin puolesta olisi fiksua panna välitilan ja tason väliin jonkin sortin puskuri. Minä kun heiluttelen joka tapauksessa rättiä melko ahkerasti. Korkeahkolla metallisella listalla saisi myös kivasti särmäkkyyttä melko simppeliin väritykseen. Perinteinen sisäkulmalista toimisi tietenkin myös. On pistettävä vuokraisännän kanssa neuvottelut käyntiin.

Minibudjetin keittiöremppa #1 | Uudet tasot

Blogini hiljaisuus on ollut vain merkki siitä, että tämä neiti on pistänyt tuulemaan. Keittiössä tapahtuu yhtä sun toista, vaan ei hetkeen leivota kakkuja tai kokkailla mitään muutakaan. 

Kuten muistanette, muutin tähän asuntoon maaliskuussa. Ennen muuttoa pistin koko kämpässä tohinaksi ja maalasin kaikki seinät, ikkunalistat, ovenkarmit ja puolipaneelit. Kun muu asunto oli saanut uuden ulkoasunsa, keittiö pomppasi silmille kaikessa ysäriydessään (vai kasariudessaan?). Hätäratkaisuni oli irrottaa kaikki yläkaapinovet ja puiset vetimet, jotta ilme kevenisi edes hieman. Avokeittiössä tulikin kokattua kesäkuun puoliväliin asti.

Heti asuntoon muutettuani pyysin keittiöön uusia tasoja, sillä vanhat tasot olivat auttamattoman huonossa kunnossa. Kannatti pyytää, sillä ennen reissuani pääsin vuokraisäntäni kanssa taso-ostoksille. Poissaoloni aikana vanhat ja rikkonaiset tasot olivat vaihtuneet uusiin ja eheisiin, ja kraanakin oli vaihdettu uuteen.

Huomatkaa myös ikealainen kirjahyllyni, jota sisustusblogien maailmassa blogihyllyksikin kuulemma kutsutaan. Ostohetkellä en kyllä vielä tiennyt hyllyn suosittuutta, se nyt vain miellytti omaa sisustussilmää kaikessa yksinkertaisuudessaan ja keveydessään.

Virolaiselta ulkokirpputorilta herttaiselta mummolta kymmenellä kroonilla (noin kuusikymmentä eurosenttiä) ostamani teekannu toimii väliaikaisesti vaasina. Kannun alla on uuden uutukainen työtaso. Olen niin onnekas, että sain itse tehdä kaikki asuntoani koskevat päätökset, tasoa ja maaleja myöten.

Halusin keittiön ilmeen sopivan vanhan talon ja asunnon henkeen. Puinen taso olisi ollut kovin arka, kivitaso liian kallis. Kivi- tai betonijäljitelmälaminaatti tuntui huijaukselta käden alla. Yksivärinen taso olisi ollut liian ilmeetön. Hetken uumoiltuani totesin, että puukuosinen laminaattitaso on nappivalinta. Hintaa vajaalle viidelle metrille tasoa tuli alle 150 euroa, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.

Painakaahan mieleenne kaakeleiden ja kaappien alkuperäinen ulkonäkö, sillä pian ne ovat ollutta ja mennyttä. Remppa jatkukoon.

Puhdistava puhelinpussukka

Nyt on ihmiset loma tehnyt terää tämän neidin aivonystyröille. Siirryin viime viikolla (ehkä hieman jälkijunassa) älypuhelinten aikakauteen. Ensimmäinen asia, joka alkoi häiritä, oli uskomaton sormenjälkien määrä kosketusnäytössä.

Tokihan uudella ja älykkäällä puhelimella pitää olla suojapussukka, se on päivän selvä juttu. Lähdin reissuun heti seuraavana päivänä puhelimen ostosta, ja matkalle oli tehtävä ensi hätään ihan perusperus viiden minuutin pussukka, jota en teille edes esittele.

Silmälasien pitkäaikaisena käyttäjänä tiesin varsin hyvin, että mikrokuituliina on avain sormenjäljettömän kirkkaaseen onneen. Heti ensimmäisenä reissupäivänä mieleeni juolahtikin ajatus mikrokuituliinalla vuoratusta vettähylkivästä kännykkäpussista. Nerokasta, vaikka itse sanonkin. Joka kerta kun kännykän paljastaa pussukastaan, ovat sormenjäljet kadonneet sen siliän tien. Siuh ja viuh! Uusi gorillalasinäyttöni on niin puhdas, että siitä voi peilailla ikkunasta näkyviä puita.

Ulkokuori on samaisesta Hemtexin tekstiilivahakangasliinan jämäpalasta kuin passipussikin, vuori on puolestaan vanha (kääntöpuoleltaan susiruma) mikrokuituliina, jonka olen saanut joskus jostain kaupanpäällisenä. Nyt sain ruman puolen piiloon ja valkoisen puolen ansaitsemaansa käyttöön. Nepparilla suu kiinni, jottei puhelin karkaa kodostaan.

Tämän lähemmäs taikuutta en taida koskaan päästä.

Arvonnan voittaja on...

Satunnaislukugeneraattori osoitti Lehtikuninkaan arvonnan voittajaksi Hennesolmun kommentillaan "Lehdet on ihania. Ja tosiaan sellaisia huolettoimein kesäpäivien symboleja. Kun on aurinkoa ja aikaa, voi ottaa viltin ja mennä nurmikolla hyvän lehen kanssa. Se on ihanaa! Kiitos arvonnasta, mulla ei oo varaa tällä hetkellä mihinkään lehtiin, tämä siis lämmittää mieltä kovasti :)"

Kiitos kaikille osallistuneille ja kommentoineille! Oli kiva huomata, että blogini lukijoiden joukossa on monta samanmoista lehtien pläräilijää. Aikakauslehdet ovat tosiaan mukavaa nollausterapiaa arjen kiireiden keskellä. Taidanpa tässä vielä kiireettömän lauantaiaamuni kunniaksi lukea tovin lehteä ja kuunnella satakielen konserttia avoimesta ikkunasta.

Leppoisaa viikonloppua kaikille ja hyvää kesälomaa kouluvuotensa päättäville!