sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Kummipojan kylpytakki

Joskus ennen joulua ompelin pukinkonttiin kummipojalleni kylpytakin. Koska poika on melkoinen autohullu, oli teema varsin selvä. Aiemmin syksyllä sain Nappikauppa Punahilkasta (klik!) yllätyslahjana muutaman autonapin, jotka päätyivät kylpytakkia koristamaan.


Kankaana käytin jättikokoista pyyhettä, sillä kangaskaupasta kivaa froteeta oli kovin vaikea löytää. Eipä tuonkaan froteen laatua kehua voinut, sillä turkoosin nukan määrä oli sanoinkuvaamattoman suuri. Ennen ompelua pesin pyyhkeen kuudessakympissä, rullasin teippiharjalla ja vieläpä imuroin nukkasuuttimella. Kaipa se riitti, sillä siskoni mukaan kylpytakki ei ollut ensimmäisessä pesussa enää nukkaa juuri irrottanut.


Helmaan ja etuliepeisiin tikkasin leveää mustaa nauhaa; eteen pujottelin lisäksi heijastinnauhaa autotietä imitoimaan. Hupun reunassa ja hihansuissa on tavallista mustaa kanttinauhaa. Takin saa kiinni näppärästi neppareilla, jos vyötä ei ehdi vauhdin huumassa solmia.

Pohjana käytin Ottobre-lehden (6/2011) Robot dog -kylpytakin kaavaa (92 cm). Muokkasin sitä kuitenkin jonkin verran ihan vain kangasvalintojenkin takia.

Tuote testattu toimivaksi ja pesunkestäväksi. Ittettätti (Krisse-täti) kuittaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Psst! Kiva, että kävit vierailulla blogissani. Ilahduttaisitko minua vielä kommentoimalla näkemääsi ja lukemaasi?